Seuraavat päivät muodostuivat Whartonille taistelun tuoksinaksi, jossa kysyttiin oveluutta ja tarmon kestävyyttä. Sotahuudon peräytyminen tapahtui taitavan suunnitelman mukaan; Englannin työväenpiireissä ei puhuttu muusta kuin tästä hämmästyttävästä uutisesta. Lakon johtajat tulivat Lontooseen, Whartonin täytyi ottaa heidät vastaan. Alihuoneessa kävivät puoluetoverit hänen kimppuunsa sekä yksityisesti että julkisesti. Bennett tuntui olevan levoton ja pahoillaan. Sanomalehdissäkin pohdittiin vilkkaasti tapausta. Vanhoillislehdet laskettelivat tapansa mukaan kansallistaloudellisia viisauksiaan, ja vapaamieliset lehdet, jotka kaiken aikaa olivat perin laimeasti kannattaneet lakkoa ja joilla ei itsellään sen enemmän kuin muillakaan ollut mitään hyötyä tästä kannatuksesta, olivat hyvillään asiain käänteestä ja asettuivat pontevasti sovintolautakunnan päätöksen puolelle.
Kaiken aikaa Wharton luovaeli vaikeuksien välissä tavattoman taidokkaasti. Sotahuudon palstat huokuivat osanottoa työntekijöitä kohtaan, ja Wharton perusteli kantaansa pitkissä selostuksissa, joissa puhuttiin "järkähtämättömistä tosiasioista" — ulkomaiden kilpailusta, työnantajain aikeista, ja muista herra Pearsonin hänelle auliisti hankkimista tiedonannoista. Korkeata peliä hän pelasi Bennettin ja muiden alihuoneessa olevien puoluetovereittensa kanssa; hän myönsi erikoisen ratkaisevalla hetkellä uskaltaneensa suositun asemansa niin hyvin parlamentissa kuin sen ulkopuolella ja teki heille ymmärrettäväksi, joskaan ei sitä julki lausunut, että vielä nykyaikanakin on olemassa miehiä, jotka pystyvät itsenäisesti toimimaan, vaikkakin omaksi vahingokseen. Sen ohessa hän sekä sanomalehdessään että omassa julkisessa elämässään työnsi etualalle paljon muita asioita. Maaseudulla piti hän näiden päivien kuluessa ainakin kaksi huomattavaa puhetta ylähuoneessa viipyvästä lakiehdotuksesta; alihuoneessa otti hän puheeksi valtion virkamiehille maksettavat palkat ja iski tuimasti erään vanhoilliskomitean antamaan lausunnon kimppuun, joka oli suuresti katkeroittanut mieliä Etelä-Lontoon työväenpiireissä.
Kymmenen päivän kuluttua lakko oli lopussa; muristen ja kiukustuneina olivat työmiehet alistuneet ja syndikaatin suunnitelmat esitettiin jo kaikissa lehdissä. Katsoessaan ympärilleen Wharton omaksi ihmeekseen äkkäsi valtiollisen asemansa pikemmin vahvistuneen kuin heikenneen tässä tuokiossa. Hän kävi nyt miehestä, joka kansansuosion menettämisenkin uhalla rohkenee itsenäisesti astua omia latujansa. Hänen vastustajansa kohtelivat häntä suuremmalla kunnioituksella, ja jos kohta muutamat puoluetoverit olivat tällä haavaa katkeralla mielellä, ei Wharton sittenkään sanottavasti pelännyt kärsivänsä tappiota elokuun 10 p:nä pidettävässä puoluekokouksessa. Hän oli osoittanut olevansa riippumaton ja hän kulki pystyssä päin. Jos milloin puheeksi tuli hänen toiveensa johtajantoimeen nähden, puhui hän siitä tyynellä, huolettomalla äänellä, joka soveltui hänelle aika hyvin.
Näyttämön takana seisoi tietysti viisaita ja ovelia ihmisiä, jotka nauraen katselivat tätä peliä. Mutta he pitivät suunsa kiinni, ja Wharton, joka Pearsonin kanssa kauppoja hieroessaan oli huolellisesti karttanut nimien mainitsemista, teki kaiken voitavansa saadakseen heidät unohtumaan. Tuntui hänestä sentään koko ilkeältä kun ryhdikäs Denny alihuoneessa tai kadulla astui hänen sivutsensa. Dennyllä oli merkillinen tapa vilkaista Länsi-Brookshiren edustajaan pienillä raottuneilla silmillään. Näinä päivinä hän teki sitä useammin kuin muulloin ja Whartonilla ei ollut muu neuvona kuin tyytyä siihen lohdutukseen, että kaikesta on hinta maksettava — hyvä tai paha.
Wilkins oli pysynyt hämmästyttävän vaiteliaana aina siitä päivin kun Sotahuudon kurssi vaihtui. Wharton oli valmistautunut kiukkuiseen hyökkäykseen hänen puoleltaan. Mutta ihme kyllä, Wilkins asteli nyt alihuoneen käytävillä alistuvan ja tuumivan näköisenä; seikka, joka poliittisten tapausten yleisessä tuoksinassa jäi huomaamatta yksinpä hänen puoluetovereiltaankin. Pujahti hänen suustaan kumminkin tuon tuostakin Sotahuudosta ja sen omistajasta jokin pureva huomautus, joka sitten kulki edelleen miehestä mieheen.
Wharton puolestaan tunsi, niin toivovalla kuin levottomalla mielellä ollessaan, itsensä kaiken aikaa pelkäämättömäksi sotijaksi, jonka on pakko pitää kaikki lihaksensa jänteessä torjuakseen päällekarkaavan vihollisen iskuja. Kahden viikon kuluttua oli hän joutuva niiden kolmen rajapyykin luo, jotka hänen oli sivuutettava voittokulussa tai murskattuna: hänen nykyisen parlamentaarisen menestyksensä määräävä kokous, hänen kohtauksensa Marcellan kanssa, — tuo kirottu "Kansanpankin" vuosikokous kaikkine uhkaavine paljastuksineen.
Mikäli aika eteni, työntäytyi tämä seikka yhä enemmän etualalle hänen ajatuksissaan. Eikä hän voinut keksiä mitään pakokeinoa. Hänen oli ajettava asia loppuun ja onneksi hänellä nyt oli rahaakin.
Yhtiön vuosikokous oli kaksi päivää ennen työväenpuolueen vuosikokousta. Wharton ei ollut läsnä siellä, ja vaikka hän oli valmistautunut kuonoja viestejä kuulemaan, ei hän sittenkään voinut tukahduttaa kirouksiansa lukiessaan klubissaan iltalehden selostuksia tapahtumasta. Hänen nimensä mainittiin yhtenään niiden yhtiön entisten ja nykyisten johtajain joukossa, joita mukiloittiin vilpillisestä menettelystä; kursailematta mainittiin ne rahasummat, jotka hänen arveltiin muutamain muiden kanssa pörssissä voittaneen osakkeiden kauppaamisella, ja osakkaat olivat yleensä esiintyneet raivosta puhkuen. Hän kyhäsi paikalla sanomalehtiin kirjoituksen, julistaen itsensä syyttömäksi pahimpiin jutussa ilmenneihin säännöttömyyksiin ja vaatien tarkkaa tutkimusta asiassa — kirjoitus, joka tavallisuuden mukaan häntä rauhoitti ja liikutti.
Sitten hän läksi alihuoneeseen mieli rauhattomana ja kuohuksissa. Seurusteluhuoneeseen mennessään hän tapasi Bennettin, joka sivu kulkiessaan vilkaisi häneen levottomasti ja karttelevasti. Mutta Wharton iski kiinni häneen, kuletti hänet mukanaan kirjastoon eikä lakannut hänelle selittelemästä ennenkuin Bennett, joka, vaikka tavattoman ovela ja teräväjärkinen toisissa asioissa, oli raha-asioissa vallan lapsen kannalla, näytti jonkinverran rauhoittuneelta.
Yhdessä he sitten palasivat seurusteluhuoneeseen Wharton pää hyvin pystyssä.