"Torstaina minä puheessani selvittelen koko jutun!" sanoi hän äänekkäästi, kun he erosivat.
Bennett nyökähytti ystävällisesti päätänsä hänelle ja hymähti.
Näiden miesten välillä oli olemassa ystävyyssuhde, tosin uusi, mutta silti syvä. Wharton oli yhtä hyvillään Bennettin osoittamasta suopeudesta heidän erotessaan kuin Bennett nuoremman toverinsa selityksistä.
Tästä lähtien Bennett pontevasti torjui kaikki Whartoniin suunnatut soimaukset ja koki kaikkialla häntä puolustaa ja puhtaaksi pestä, sillä välin kuin Wharton monien parlamenttitöittensä lomassa virkeänä, säikkymättömänä ja kekseliäänä julisti asianomaisille, että hänellä oli valmiina vastaus kaikkiin syytöksiin — vastaus, joka hänen asianajajansa arvelun mukaan oli täydelleen puhdistava.
Hetket vierähtivät. Keskiviikko kului Whartonilta suurimmaksi osaksi neuvotteluihin ja lopullisiin suunnitteluihin niin alihuoneessa kuin hänen klubissaan. Kun hän illalla aivan väsyneenä ajoi kotiinsa, oli kaikki hänen mielestään kunnossa ja hän oli miltei varma tulevansa valituksi puolueen puheenjohtajaksi.
Wilkins ja kuusi, seitsemän hänen hengenheimolaistaan tulisivat arvatenkin olemaan leppymättömiä, mutta suuri Nehemiah oli kesän kuluessa, milloin vain Whartonia oli vastustanut, esiintynyt niin kiukkuisesti ja vihamielisesti, että Wharton tavallaan oli siten tullut vahingoittamattomaksi. Ei personallinen kauna ole niinkään vaarallinen ase hänenlaisen miehen käsissä. Wharton olisi ollut tykkänään huoleton ellei Wilkinsin käytöksessä olisi ilmennyt jotain eriskummaista viimeisten kahden päivän kuluessa. Jos Wharton milloin parlamenttirakennuksen käytävissä joutui vastatusten Wilkinsin kanssa, kohtasi häntä tämän silmistä aivan uusi katse — röyhkeän hyvätuulinen katse, joka pani hänet ymmälle. Mutta hän yritti nähtävästi peittää tappionsa pöyhkeilyyn, eikä Wharton siitä sen enempää harmitellut.
Wharton ei voinut lakata ihmettelemästä verratessaan nykyistä vankistunutta asemaansa horjuviin tulevaisuudenkuvitelmiinsa kaksi viikkoa sitten. Olisipa vaikka itse pimeydenruhtinas tullut hänelle tarjoamaan tällaista sopimusta, niin hänen olisi ollut siihen suostuttava. Onni oli tottakin hänelle myötäinen! Vielä vain pari päivää — ja sitten hänen onnensa pursi kiitää tasaisesti myötävirtaa.
XV LUKU.
Seuraavalla iltapuolella Marcella palasi kuuden seutuvilla toiselta sairaskiertomatkaltaan. Viikon päivät hän oli ollut kovin uutterassa työssä, mutta nyt tällä haavaa oli rauhallisempi aika, ja hän oli juuri käynyt tervehtimässä paria sairasta osaksi vain siksi, että he asuivat niin lähellä Brown Buildingsiä. Kun ei toimistosta näkynyt tulleen mitään kirjettä tai sähkösanomaa, joka olisi kutsunut hänet uuteen työhön, laski hän luotaan laukkunsa ja viittansa lapsellisen hyvillään tästä ylimääräisestä lepohetkestä.
Kalpealta ja riutuneelta hän näyttikin. Jäljettömästi ei se moraalinen kamppailu ollut kadonnut, joka viimeisten kahden viikon aikana oli hänen sielunvoimiaan järkyttänyt. Eikä hän sittenkään ollut vielä täysin selvillä oikeasta polusta.