Hän samoeli rauhattomana tiellä postia odottaen. Mutta Lontoosta ei tullut yhtäkään kirjettä, ja hän palasi kotiin puolittain suuttuneena Louis Cravenille, joka ei ollut pitänyt sanaansa. Hän lohdutti itseään kumminkin sillä ajatuksella, että hänelle olisi tieto annettu, jos jotain olisi hullusti.
Vähäistä myöhemmin, kun lokakuun ilta jo kallistui loppuansa kohti, Marcella istui vierashuoneessa hiiltyvän takkatulen ääressä. Herra Boyce oli koko päivän ollut hyvin uupunut ja melkein horrostilassa. Äiti oli hänen luonaan, yövalvojaksi oli määrätty lontoolainen sairaanhoitajatar, ja Marcella tunsi itsensä hyljätyksi ja tarpeettomaksi.
Äkkiä katkaisi talon hiljaisuutta kellonsoitto ulko-ovella. Hallissa kuului askeleita — hän kavahti ylös — ovi aukeni ja hätääntyneenä ja touhuissaan William ilmoitti — "Lordi Maxwell!"
Hämärissä hän eroitti ryhdikkään tulijan hahmoviivat — näki hänen äkisti seisahtuvan, kun hän huomasi Marcellan — sitten heidän kätensä sattuivat yhteen, ja ensi hetken lamauttava hämmästys oli haihtunut Aldousin vakavan ja liikutetun katseen edessä.
"Suottehan anteeksi", sanoi hän, "että tulen näin myöhään? Mutta pelkään, että pahat uutiseni eivät ole vielä tulleet kuuluvillenne — ja Hallin itse toivoi hartaasti minun lähtevän sitä teille kertomaan. Neiti Hallin ei ole voinut kirjoittaa, ja Louis Craven kuuluu vilustuneen ja jo viikon päivät olleen vuoteessa. Ettehän mahdollisesti ole lehdistä lukenut mitään selostusta esitelmäillasta?"
"En; eilen ja tänään etsin kyllä lehdistä, mutta ei niissä ollut mitään — —"
"Jotkut radikaaliset lehdet sisälsivät selostuksia. Toivoin että olisitte sattunut ne lukemaan. Mutta kun iltapuolella saavuimme Lontoosta tänne eikä teistä kuulunut mitään, niin neiti Hallin ja Edward olivat vakuutetut siitä, ettette ollut kuullut — ja niin minä läksin tänne tulemaan. Se oli kiusallinen, sydäntävihlova kohtaus ja hän — on hyvin sairas."
Marcella vapisi, ja nyt olivat ajatukset yksinomaan Hallinissa.
"Mutta te olette tuonut hänet Maxwell Courtiin?" kysyi hän henkeään pidättäen. "Mitenkä hän jaksoi kestää matkan vaivat? Kertokaa minulle kaikki — istukaa, olkaa hyvä."
Aldous kiitti kiireisesti ja kävi istumaan vastapäätä Marcellaa, niin lähelle takkavalkeaa, että hänen surun ja kärsimyksen uurtamat kasvonsa näkyivät selvästi.