* * * * *
Marcella soitti Maxwell Courtin ovikelloa lujasti sykkivin sydämin. Hänen arkaan tervehdykseensä vastasi ovea avaava, vanha hovimestari hänen mielestään tylysti, ja vei hänet ensin vierashuoneeseen. Pieni, surupukuinen olento nousi huoneen perältä ja astui jäykästi häntä vastaan. Marcella tapasi itsensä pudistamassa neiti Raeburnin kättä.
"Suvaitsetteko käydä istumaan ja levähtää hiukan ennenkuin menette yläkertaan?" kysyi vanha neiti huolellisen kohteliaasti, "vai ilmoitanko nyt heti, että olette tullut? Huonompi hän tuskin on — mutta heikko — perin heikko."
"En ole rahtustakaan väsynyt", sanoi Marcella ja neiti Raeburn soitti.
"Ilmoittakaa lordi Maxwellille, olkaa hyvä, että neiti Boyce on täällä."
Uusi arvonimi viilteli Marcellan korvaa. Mutta se oli tuskin päässyt kuuluville, ennenkuin Aldous astui sisään korkea vartalo hiukan kumarassa, ja rauhallisesti, melkein yksitoikkoisesti puhuen.
"Hän odottaa teitä — tahdotteko heti tulla?"
Vaiti ja hiukan edellä kulkien hän johti Marcellan leveitä pääportaita ylös ja pitkin tuttuja käytäviä. Yläkalterissa he kulkivat muotokuvien pitkän jonon sivu kunnes Aldous seisahtui oman arkihuoneensa ovella.
"Hänen ei pitäisi puhua paljoa", sanoi hän viivytellen, "mutta sen te — tietenkin — tiedätte paremmin kuin yksikään meistä".
"Kyllä minä olen varovainen", vastasi Marcella tuskin kuuluvasti. Aldous avasi hiljalleen oven ja sulki sen uudelleen Marcellan pujahdettua sisään.