Marcellan posket vaalenivat.
"Lordi Maxwellin!" sopersi hän hämmästyneenä. " Lordi Maxwellin — Aldousin! Mitä sinä tarkoitat, äiti?"
Rouva Boyce pisti testamentin hänen käteensä ja osoitti sormellaan puheenalaista kohtaa. Sen sanamuoto oli puhtaasti muodollinen. "Täten määrään jne.", ei muuta; mutta kun Marcella oli lukenut tämän lakipykälän, työnsi rouva Boyce hänen kouraansa toisen paperin, perheen-asianajajalta, herra Frenchiltä tulleen kirjelmän, missä tämä äidille ja tyttärelle ilmoitti että herra Boyce, ennen Englannista lähtöään oli jättänyt hänelle lordi Maxwellille osoitetun ja sinetillä suljetun kirjeen sillä määräyksellä, että se olisi kirjoittajan tultua haudatuksi, viipymättä toimitettava määräpaikkaansa. "Tämän määräyksen", kirjoitti herra French, "olen täyttänyt". Ymmärtääkseni ei lordi Maxwellilta ennakolta kysytty oliko hän halukas ryhtymään testamentin toimeenpanijaksi. Joka tapauksessa antanee hän ensi tilassa tietoa itsestään, ja niin pian kuin olemme varmat hänen myöntymyksestään, voidaan käydä testamenttia valvomaan.
"Äiti, kuinka hän taisi?" puhalsi Marcella antaen testamentin ja kirjeen liukua polvelleen.
"Eikö hän antanut sinulle mitään viittausta siitä kun Mellorissa juttelit hänen kanssaan tästä asiasta?" kysyi rouva Boyce kotvan kuluttua.
"Ei niin minkäänlaista", virkkoi Marcella nousten rauhatonna seisomaan ja mittaillen askelin lattiata. Hän kyllä sanoi minulle tahtonsa olevan, että asiat joutuisivat ennalleen — anoipa minun suostumustanikin kirjoittaakseen lordi Maxwellille. Minä vakuutin hänelle, että kaikki oli mennyttä - ikipäiviksi! Omista tunteistani en maininnut mitään, eihän siitä kuitenkaan olisi mitään apua ollut. Mutta arvelin — luulin saaneeni hänelle todistetuksi, että lordi Maxwell oli kerrassaan heittänyt kaikki nuo tuumat sikseen, ja että oli lisäksi varsin todennäköistä, että hän menee naimisiin jonkun muun kanssa. — Sanoinpa hänelle vielä senkin, että ennemmin jätän teidät kaikki — ennenkuin suostun siihen — että pieninkin viittaus hänen puoleltaan nöyryyttäisi meitä auttamattomasti. Ja nyt, sittenkin!
Hän keskeytti rauhattoman astumisensa ja väänteli tuskissaan käsiänsä.
" Huoliiko hän meistä ja meidän perinnöstämme?" puhkesi hän uudelleen puhumaan. "Hän ei tietenkään tahdo enää olla missään tekemisissä meidän kanssamme. Ja nyt hänet pakoitetaan — niin juuri pakoitetaan tällaiseen tuttavalliseen suhteeseen meidän kanssamme. Mitä lieneekään isä kirjeessään puhunut? Mitä onkaan hän mahtanut sanoa? Oh! tämä on sietämätöntä! Meidän on nyt heti kirjoitettava!"
Hän painoi kädet silmilleen nöyryytyksen ja mielenkarvauden kiihkossa. Rouva Boyce tarkkasi häntä kiinteästi.
"Täytynee meidän toki odottaa mitä hän kirjoittaa", tuumi hän. "Huomenna aamuna voi jo kirje olla täällä."