"Olettepa te kovin ihastunut tuohon pikku vekkuliin, eikö niin, rouva Jellison?" sanoi Marcella istuutuen puutuolille, joka oli tuvan ainoa tyhjä istuin, ja siirtyen takan luo, josta hän saattoi vapaasti silmäillä koko seuruetta. "Älkäähän toki, rouva Hurd, älkää ajako Pattonia pois tuolilta, ellette tahdo että minä lähden tieheni."
Sillä hätääntynyt rouva Hurd kuiskaili vanhan Pattonin korvaan, että lieneekin parasta hänen siirtyä muualle puisesta nojatuolista ja jättää paikkansa neiti Boycelle. Mutta kuuro, luuvaloinen Patton raukka oli hidasliikkeinen, ja Marcellan ehkäisevä liike sai rouva Hurdin heittämään hänet rauhaan.
"Niinpä niin, tehän olette nuorempi", lausui rouva Jellison hilpeästi. "Patton raiskan on vaikea päästä liikkeelle, eikö niin, Patton? Mutta minkäpäs sille enää mahtaa, kun käy jo yhdeksättäkymmentä."
Ja hän loi vanhukseen tyytyväisen katseen, sillä olihan hän itse reipas nuori olento seitsemänkymmenen korvissa. Rouva Jellisonia pidettiin kylässä kovin sukkelana, ja hän olikin muita kyläläisiä vilkkaampi ja puheliaampi.
"Eipä ikä teitäkään paljon paina, rouva Jellison", virkkoi Marcella hymyillen.
Teetä särpivät vanhukset tuijottivat herkeämättä takan luona istuvaan neiti Boyceen, ihaillen hänen notkeaa, solakkaa vartaloansa ja suurta, mustaa, höyhentöyhdöillä koristettua hattuansa. Uuden tilanomistajan tytär oli pannut heidän päänsä ihan pyörälle. Mutta jotkut olivat jo sen verran tointuneet ihmetyksestään, että arvostelevin, joskin aroin katsein seurasivat hänen liikkeitään.
"Niin, mitäpä apua niistä paljoista suruista on", sanoi rouva Jellison. "Ja onhan niitä kepeämpiäkin päiviä elämässä. Olispa teilläkin ukko maannut neljä vuotta vuoteessa ja sitten mennyt kaiken maailman tietä, niin tietäisitte miltä tuntuu."
Hän nyökkäsi merkitsevästi päätään. Marcella naurahti.
"Tiedänhän minä, että te hyvin paljon piditte hänestä ja että hoiditte häntä huolellisesti."
"No niin, mitäpä siitä", sanoi rouva Jellison nopeasti. "Vaikka ei suinkaan sitä kukaan tahtoisi koettaa. Neljä vuotta! Aina vaan oli oltava saapuvilla, milloin tarvittiin sitä, milloin tätä. Ja kuinka heikoksi hän kävi ennen kuolemaansa. Nyt tuntuu ihan siltä, kuin viettäisin lepopäiviä."