"Joka mielestänne on katalampi rikos kuin salametsästys", nauroi lordi Maxwell. "Niin, niin, nämä ovat tärkeitä kysymyksiä. Mutta oli miten oli, kuppi kahvia selvittää ajatuksemme. Nouskaamme pöydästä, Agneta."
XI LUKU
Lordi Maxwell seurasi Aldousia ja Marcellaa vierashuoneen ovelle asti. Aldous oli ehdottanut Marcellalle, että menisivät katsomaan taulukokoelmia, jotka olivat toisessa kerroksessa, ja mielihyvällä Marcella oli suostunut siihen.
Vanha lordi palasi takaisin toisten naisten luo. Kerta toisensa jälkeen hän pyyhkäisi kädellään paksua, valkoista tukkaansa, liike, jonka neiti Raeburn tiesi merkitsevän häiriintynyttä mielenrauhaa.
"Tahtoisin mielelläni kuulla, mitä sanotte tästä nuoresta naisesta", lausui hän istahtaen vastapäätä heitä.
"Minua hän miellyttää", sanoi lady Winterbourne empimättä. "Tietysti hän on vielä kypsymätön ja liioitteleva eikä näy paljonkaan punnitsevan sanojaan. Mutta kyllähän se kaikki aikaa myöten tasoittuu. Minä pidän hänestä ja toivon, että meistä tulee ystävykset."
Neiti Raeburn kohotti kätensä pystyyn suuttuneen hämmästyksensä osoitteeksi.
"Töykeä, itserakas ja pahantapainen", sanoi hän harmistuneena. "Hänellä ei varmaankaan ole mitään vakaantuneita periaatteita, ja mitä hänen uskonnollisiin mielipiteisiinsä tulee, en uskalla niitä ajatellakaan. Jos nykyajan nuoret tytöt ovat kaikki tätä laatua, niin — —"
"Agneta rakas", keskeytti lordi Maxwell hänen puhetulvaansa ja laski rauhoittaen kätensä hänen polvelleen, "lady Winterbourne on meidän ystävämme, vanha, uskollinen ystävämme. Puhukaamme senvuoksi peittelemättä hänen läsnäollessaan. Soisin ettet nyt sanoisi sellaista, jota jäljestäpäin olet katuva. Aldous on päättänyt naida tämän tytön, jos hän vaan suostuu siihen."
Lady Winterbourne ei puhunut mitään, sillä hänellä oli ollut salaisia epäluuloja jo siitä saakka kun Aldous käväisi hänen luonansa pyytämässä häntä käymään Mellor Parkissa. Mutta hän tarkasti neiti Raeburnia. Tämä tarttui kiireesti kutimeensa, pudotti sen jälleen käsistään ja puhkesi viimein sanomaan: