"Kuinka se on tapahtunut? Missä he ovat tavanneet toisiansa?"
"Tavallisesti Hardenien luona. Näyttää siltä, kuin olisi Aldous paikalla rakastunut häneen, ja nyt on jo mahdotonta muuttaa hänen päätöstään. Mutta kenties hän ei Aldousista huolikaan, hän sanoi minulle olevansa vielä aivan epätiedossa neiti Boycen tunteista."
"Ooh!" huudahti neiti Raeburn ja kohotti ylenkatseellisesti olkapäitään, ikäänkuin ilmaistakseen, ettei sellaista asiain päätöstä ollut ajateltavissakaan. Sitten hän alkoi kutoa kiireesti ja raivokkaasti ja virkkoi viimein värähtelevällä äänellä:
"Kuinka hän voi sen tehdä? Onhan neiti Boyce kyllä hyvin kaunis, mutta — —" tässä ääni petti hänet. "Jos Aldous ajattelee äitiänsä, mitenkä hän voi? — niin töykeä! niin itsekylläinen! Eikö hän vain sinuakin läksyttänyt, ikäänkuin ei sinulla olisi muuta tekemistä kuin vastaanottaa mielipiteesi mokomaltakin tyttöletukalta. Ei! ei! en voi sitä todellakaan vielä sulattaa. Entä hänen isänsä — ajatteles mitä häpeää ja vaikeuksia siitä syntyy! Minä sanon sinulle, Henry, onnettomuutta tästä koituu!"
Lordi Maxwell oli hyvin huolestunut. Hänen olisi pitänyt ennakolta valmistaa Agnetaa. Mutta asian laita oli se, että hän oli pelkurimainen, kuten miehet yleensä, ja että hän oli luottanut siihen että tyttö itse, hänen suuresti kehuttu kauneutensa, lieventäisi iskun ankaruutta Maxwell Courtin nykyiseltä herrattarelta.
"Toivokaamme ettei niin käy", lausui hän vakavasti. "Mutta muistappas, ettei Aldous enää ole mikään poika. Minä en voi pakottaa häntä. Näen kyllä minäkin, että tästä syntyy ikävyyksiä, ja olen ne hänelle esittänytkin. Mutta minuun on tyttö tehnyt edullisemman vaikutuksen kuin sinuun. Meidän on joka tapauksessa koetettava katsoa asiaa valoisammalta puolelta."
Neiti Raeburn ei vastannut, hän oli laskevinaan sukankannan silmiä, mutta puikot kalisivat hänen käsissään. Lady Winterbournea säälitti kovasti hänen vanhat ystävänsä.
"Älkääpä hätäilkö", sanoi hän laskien kätensä rauhoittaen neiti Raeburnin käsivarrelle. "Hän arveli nähtävästi olevansa velvollinen paljastamaan meille mielipiteensä. Ja sen saattaa kyllä käsittääkin, kun ottaa lukuun hänen asemansa ja ylevän mielialansa. Te saatte vielä nähdä hänessä toisiakin puolia, siitä olen varma. Ja ettehän koskaan tahtoisi — ettekä voisi — riitaantua Aldousin kanssa."
"Ja muistakaamme", sanoi lordi Maxwell, alkaen astua edestakaisin huoneessa, "ettei Aldous ole vähääkään riippuvainen minusta. Hän on taloudellisesti meistä riippumaton. Hän voi jättää meidät vaikka huomispäivänä. Minusta riippuvainen! Luulenpa että on päinvastoin, Agneta — vai mitä arvelet?"
Hän vaikeni ja katsoi sisareensa, ja tämä tahtomattansakin vastasi hänen katseeseensa. Kyynel tipahti hänen kutimelleen, mutta hän pyyhkäisi sen nopeasti pois.