"Nyt meidän on palattava kotiin", huudahti Marcella äkkiä, pystyyn ponnahtaen. "Taylor on varmaankin jo tunnin aikaa ollut kotona. Äiti on levoton, ja minun täytyy — minun täytyy kertoa heille."
"Minä saatan sinut veräjälle asti", ehdotti Aldous, kun he kiiruusti astuivat eteenpäin; "ja sinä kysyt isältäsi, saanko tulla puhuttelemaan häntä tänään päivällisen jälkeen".
Puut harvenivat jälleen heidän edessään ja polkutie kiertyi maantielle päin. Äkkiä he näkivät vähän matkan päässä nuoren miehen poikkeavan maantieltä polulle. Keppiään heiluttaen hän astui viheltäen tietänsä. Hän kulki avopäin, ja tuuli liehutteli vapaasti hänen vaaleanruskeita kiharoitaan. Kuullessaan askeleita Marcella nosti katseensa ja antoi sen ehdottomasti viipyä vastaantulijan nuorilla, säteilevillä kasvoilla. Aldous pysähtyi huudahtaen.
Vieras huomasi heidät, ja Aldousin nähdessään hän lähestyi häntä hymyillen, käsi ojennettuna.
"Kas Raeburn, satummepa lopultakin yhteen. Viimeisinä viikkoina olemme alinomaa olleet toistemme kintereillä, osumatta yhteen. Luulenpa sentään, että olisimme pysyneet aisoissa, jos olisimme osuneetkin."
"Neiti Boyce, ettehän vielä tunne herra Whartonia", sanoi Aldous jäykästi. "Sallinette minun esittää?"
Nuoren miehen siniset silmät mittailivat vilkkaina ja uteliaina Marcellan kasvoja ja vartaloa. Sitten hän käsi sydämellä teki kumarruksen — ylenmäärin kohteliaan kumarruksen — niinkuin olisi hän ollut jokin kahdeksannentoista vuosisadan kavaljeeri, ja astui pari askelta eteenpäin heidän seurassaan.
TOINEN KIRJA
Der Frau sei es genug, der eignen Sitten Beherrscherin zu sein und eignen Leidenschaften.