Aamulla varhain Juhannuksen jälkeisenä päivänä, olivat miehet jalkeilla; yksissä lähtivät he kartanoon työhön. Aurinko ei ollut vielä noussut, kun he lykkäsivät veneen vesille; aikaisin piti uutis-asukkaan olla liikkeellä, jos mieli ehtiä oikeaan aikaan kartanoon. Auringon ensi säteet tervehtivät takamaan miehiä heidän järvellä soutaissaan; he paljastivat päänsä ja pian kaikui vahvat aamuvirren säveleet Ruuhkajärven tyyneellä pinnalla.
"Muistui taas mieleeni", sanoi sen jälkeen Pekka, "minne lienee joutunut tuo kartanon nuori herra! Sepäs oli hauska poika, se! Monesti hän minulle sanoi: älkääpäs nyt, Pekka, noin huoliko työtä hosua; istutaan tähän ja jutellaan vähän, tehkööt isot miehet työtä!" Niin se poika sanoi, ja sitten iltasella oli hänellä aina meille antamista. "Pekka tarvitsee, hän puhui enemmän kuin muut."
"Ja Mikko tarvitsee, hän teki työtä enemmän kuin muut! Nyt on hän ollut kaksi vuotta poissa; sanotaan hänen käyvän koulua, mutta mitä varten? Olisipa hän jo herra muutenkin?"
"Ainahan niiden herrain pitää koulua käydä", sanoi Mikko, "multa nytpä lieneekin Alpert herra kotona, nyt on kesälupa. Mennä vuonna oleskeli hän kesän jossakin enonsa luona, mutta eilen puhui Vuorelan Matti, että hän nyt on kotona."
"Souda sitten veikkonen", sanoi Pekka iloissaan, "minä niin mielelläni tahtoisin nähdä sitä hauskaa poikaa, millaiseksi lie muuttunut, mahtaneeko jo olla ylpeä niinkuin muutkin herrat?"
"Mielelläni minäkin häntä näkisin", sanoi Mikko; "viime suvena kun hänen pikimmältään näin, antoi hän minulle tuon hauskan kirjan, 'Kultalan kylän', jonka Kalle nyt ulkoa osaa, ja kun hän näki, että mieleni oli hyvä, kysyi hän: 'pidättekö kirjallisuudesta?' Kun minä sanoin pitäväni kirjoista ja sanoin, että poikanikin on halukas lukemaan, lupasi hän toisella kertaa tuoda enemmän."
"Ja varmaankin hän tuo", tokaisi Pekka, ja rupesi rallittamaan jonkummoista tahtia, käyttäen airojaan sen mukaan. Tässä tohussaan hän joskus ryöpäytti vettä Mikon silmille, ja kun tämä häntä siitä muistutti, nauroi hän vaan. "Ei tee haittaa, vaikka hiukan virutankin poskias. Tosin et enää ole nuori mies, mutta täytyyhän kuitenkin näyttää vähän pulskilta, ettei luultaisi metsän poikain nälkää näkevän!"
Samassa tölmäsi vene rantaan ja miehet läksivät astumaan.
Toisen päivän illalla istuivat Kerttu ja Maija Mikon torpalla, pihassa koivun alla. He olivat toimittaneet päivän askareet ja istuivat nyt vartoen miehiä kotia tulemaan.
Jopa kuuluikin Pekan iloinen vihellys peltotieltä ja kohta astuivat miehet pihaan.