"Kyllä kai," sanoi Pekka, "mutta ei se ole niin vallan helppoa, sillä teidän laatuisia miehiä hän ei kärsi; kuitenkin jos teillä on tupakkaa, niin taitaa tuo olla mahdollista!"
"Olisihan mulla sikaria, jos se auttaisi?"
Sillä välin oli synkkiä pilviä kokoontunut taivaalle, ilma kävi tukahuttavan kuumaksi, hyönteiset surisivat ja salama leikitteli pilven partaalla.
"Ukkosenilma lähenee", sanoi Mikko, "koettakaamme päästä aikanaan suojaan!"
"Ja niinkö jää meidän tuttavuutemme Wilpun kanssa?" sanoi Alpert.
"Koettakaamme saada ukkoa mukaan!"
"Sehän olisikin paras!" He käänsivät veneensä kotirantaan päin ja soutivat kiirettä vauhtia; ilma kävi hämäräksi ja ukkonen jyrisi pilvissä.
Alpertherra kertoili Kallelle maista, kansoista ja kaupungeista ja Kalle kuulteli tuskin hengittäin; hän piti herraa jonakin korkeampana olentona ja jokainen sana painui hänen muistiinsa niinkuin lukittu.
Ukko Wilppu istui ruuhessaan synkän näköisenä ja mutisi: "tuhannen pirua! olis tässä ollut jommoinenkin kalan saalis, mutta siihen hän nyt taas tuli kolistelemaan." Samassa kiiti vene lähelle ja laineet häiläyttivät ukon ruuhta. "Riivatun mustatakit", ärjäsi hän, "kaadattehan ruuhenikin tuolla mokomalla laivallanne, olisihan teillä ollut vettä soutaa edempääkin!"
"Mutta asia onkin semmoinen", alkoi Pekka, "että aikomuksemme oli teitä pyytää kanssamme juttelemaan, ja tupakoimaan, koska nyt on tulossa raju ilmakin!"
"Raju-ilmako? tuskinpa", mumisi Wilppu, "no eihän tuo olisi niinkään hullua, tunti sinne tai tänne!"