"Mitäs huolitte!" tiuskaisi Maiju ja pyörähti ovelle; siinä hän kääntyi ja kysyi nauraen, "tulikos paljonkin kaloja tänäpänä?"
"Ei kaloja paljon, mutta sen runsaammin krapuja!" ilvehti Pekka.
Maiju ei tuosta enää pahastunut. Käsi oven rivassa jutteli hän vasta asiansa ja pyysi kalastajia kaiken mokomin heille illalliselle, ja pian hän taas mennä hyppeli pitkin märkää polkua.
Päivällisen jälkeen paistoi päivä taas kirkkaasti ja kalastajat olivat valmiit järvelle lähtemään. Kuiva maa ahmasi halukkaasti pienet vesilätäköt, ilma tuntui raittiilta ja virkistävältä, syöpäläisetkin olivat kadonneet. Wilppu seurasi kalastajia ja oli oikein hyvillään tuosta ystävällisestä kohtelusta, jota täällä oli saanut nauttia.
Toisen päivän iltapuolella hankki Alpertti pois lähtöä Ruuhkajärven takamailta. Hän sanoi, että nämät päivät oli olleet hauskimpia hänen elämässään.
Torpparit palasivat taas raskaisin töihinsä, jatkamaan taisteluansa kovaa luontoa vastaan. Nyt oli tämä taistelu kuitenkin jo voiton taistelua ja palkinto saatavissa. — Alpertti palasi taas kartanoon, elämään, seurustelemaan hienommissa piireissä; mutta yhäti muistuivat hänelle mieleen köyhät torpparit Ruuhkajärven takana, nuot lempeät, ystävälliset ihmiset, jotka taistellessaan nurjaa, kovaa luontoa vastaan, kuitenkin olivat niin iloiset ja tyytyväiset, ja joissa kaiken yksinkertaisuuden keskellä oli niin paljo rehellisyyttä ja hyviä avuja. Mutta ennen kaikkia muisti hän nuorta Kallea, jolla oli niin hyvä ymmärrys ja ääretön tiedonhalu, ja hän päätti hoitaa tuota lahjakasta poikaa, lähettämällä hänelle kirjallisuutta minkä voi.
Suuremman vaikutuksen teki Alpertin kalastusretki Kalle poikaan, se herätti hänessä tunteita, jotka sitten vaikuttivat koko hänen tulevaiseen elämäänsä.
* * * * *
Ummelleen kuusi vuotta on kulunut ajasta, jolloin kertomuksemme alkaa. Nyt on juhannuksen päivä, niinkuin silloinkin; luonto on nytkin viehättävän kaunis ja vene kiitää nytkin pitkin Ruuhkajärven pintaa. Veneessä soutajat ovat muuttuneet: Kalle, joka silloin tuskin jaksoi airoa häilyttää, soutaa nyt vankasti, voimakkaasti. Hän on oikein jättiläinen ikäisekseen, pitkä, solakka, likimain kolme kyynärää. Koko hänen olennossaan ja kaikissa liikkeissä näkyy vakavuus, jommoista harvoin tavataan sillä ijällä; ja kuitenkin todistaa hänen katseensa ja kasvonsa juonteet, että tulinen sydän asuu tuon vakavan ulkokuoren alla. Joskus luo Kalle lempeän silmäyksen vastapäätä istuvaan tyttöön, joka häntä muistuttelee kaikenmoisilla pilapuheilla. Tyttö on suloinen hempukka, vaikka ei mikään erinomainen kaunotar; lyhyenläntä, suora ja notkea kuin nuori vesa; kasvot täyteläiset, terveyttä osoittavat; iloiset sinisilmät säihkyvät; vilkkaasti siirtyy katse esineestä toiseen.
"Annappas, Kalle, minulle kirjasi, sinä sen kastelet pilalle, soutaissasi tuolla tavoin", sanoo tyttö hymyssä huulin.