"Tulkaa tänne lapset", sanoi Mikko, "olemme tahtoneet teitä ilahuttaa, laittamalla yhtä ja toista, tänä teille niin merkillisenä päivänä. Pysykää rehellisinä kaikissa elämän kohdissa, turvatkaa Jumalaan, kovimpanakin surun hetkenä, niin ette ikänä häpeään joudu! Tämän olen oppinut elämiini koulussa!"
Kalle laski pöydälle lahjaksi saadun raamattunsa ja sitten rupesivat he tyytyväisinä ja iloisina nauttimaan juhla-ateriaansa. Päivällisen pääteltyä avasi Kalle uuden raamattunsa ja luki siitä monioita lukuja. Sitten otti Mikko virsikirjan, ja nyt kaikui kuusi-ääninen veisuu, raikkaassa kesä-ilmassa. Näin vietettiin Ruuhkajärven takana Juhannuksen iltapuolta.
Ilta läheni, veisuu taukosi ja naapurit erosivat iltatoimituksillensa. Varjot pitenivät, auringon valo oli kadottanut kuumuutensa, suloinen lemu kukkivasta ruisvainiosta täytti ympäristön ilman.
Kalle otti kirjan käteensä ja meni lempipaikalleen järven rannalle; siellä vietti hän monta hetkeä lukien ja mietiskellen. Ihastellen loi nuorukainen katseensa yli järven peilikirkkaan pinnan, jossa kalat hyppelivät ja mulauttelivat vettä pieniin laineisin.
Suloinen kukkien tuoksu täytti ilman, linnut lauloivat iltalaulujaan; tuonnempana kuului kotia kulkevan karjan kelloin kalkkina ja Miinan miellyttävä laulu. Nuorukainen unhotti kirjansa, hän katseli luonnon ihanuutta, ja jota kauemmin hän sitä katseli, sitä enemmin hän innostui, innostus puhkesi sanoiksi, sanat lauluksi, joka raikkaasti kaikui illan tyyneessä ja jota kaiku kertoili monet kerrat.
On maani Suomi suloisin,
Sen kansa mulle rakkakin;
Oi ihanainen isänmaa,
Sä saatat mielen innostaa,
Armahin synnyinmaa!
Sieill’ järvet tyynen sineät
Ja metsät jylhät, pimeät;
Sen laaksot, niityt koreat,
Ketoimme kukat soreat —
Ja sulo tuoksut sen!
Oi jalo kansa Suomen maan
Kun poikasesi…
"Aih! mikä se oli?" — pienoinen käsi laskeutui laulajan olkapäälle ja hellä ääni sanoi: "jopa löysin sinun, ilman lauluttasi olisin tuskin sinua löytänytkään täältä rämeen sisältä."
"Miks'et antanut minun olla rauhassa, Miina?" sanoi nuorukainen.
"Ei, nyt en sinua jätä rauhaan; sinun täytyy nyt jättää uneilemisesi ja tehdä minulle seuraa! Huomenna on sunnuntai ja Taavetin päivä! Äitisi kehoitti minua viemään nimipäivä-koristetta Mäkirannan Taavetille, sille isolle juopolle, ja käski etsiä sinua kumppanikseni. Olisinpa mielelläni lähtenyt sille huviretkelle, mutta…
"Tulenhan minä mielelläni", kiiruhti Kalle sanomaan, "käykäämme heti toimeen!"