"Mistä olet oppinut tuommoisia lauluja?" sanoi Kalle.
"Kyllä niitä maailmassa paljonkin oppii! Näitä opin rippikoulua käydessäni, Toivolan tytöiltä!"
"Semmoistako sinä opit rippikoulua köydessäsi?"
"Semmoista ja vielä paljon muuta lisäksi! Mutta heitä jo tuo tuumaileva muoto! Eihän sinua enää ollenkaan näe iloisella mielellä; aina olet vaan tuommoinen vakava tervaskanto. Ei puhetta, ei laulua sinulta kuule, muuta kuin jonkun itkuntapaisen veisuun. Nuo riivatut kirjat, joita Alpert herra sinulle lähettelee, ovat sinun tuommoiseksi saaneet!"
Kallen posket hehkuivat! "Olet ehkä oikeassa", sanoi hän, "kun sanot kirjain minun tehneen tällaiseksi. Jos en olisi ikänä kirjaa käteeni ottanut, olisin kai nyt toisenlainen: iloinen, kevytmielinen. Nyt olen lukenut yhtä ja toista, kirjani olen lukenut repaleiksi — yhtä kaikki — minä en voi toisia hankkia! Tahtoisin oppia paljon! turha tuuma, minä en voi! Älä kuitenkaan puhu niin halveksivasti kir..
"No äläs nyt sillä tavoin souda!" keskeytti Miina, "Sillä tavalla emme ikänä pääse Taavetin töllille!"
Kalle oli innostuksissaan soutanut veneen ihan väärään suuntaan. Vasta
Miinan siitä huomautettua havaitsi hän erehdyksensä.
Tuttavamme ehtivät pian sille rannalle, missä Taavetin tölli oli; se oli yksinäinen pirtti-tönö mäen syrjässä. Päretikuilla ja tuohiliuskoiila tukitut akkunat, katon tasalle hajonnut savupiippu, ja tuulen rikki repimä pääty eivät suinkaan osoittaneet asukkaitten toimeliaisuutta ja hyvää toimeentuloa. Olipa vielä alempana pieni navetta ja Kuvuista huonosti kyhätty keittiö. Lähellä oli muutamia pellon tilkkuja, joissa kasvoi harvaa, kitukasvuista, ohdakkeiden yllättämää viljaa. Ainoastaan näköala oli kaunis, varsinkin näin kesä-aikana. Alempana lepäsi tyynessä kauneudessaan ihana Ruuhkajärvi monine vihantine saarinensa; etempänä näkyi lehteviä kukkuloita ja tummia havumetsiä, niin kauas kuin silmä kantoi. Näytti siltä kuin olisi tämä ihmispesä rakennettu tähän irvikuvaksi kauniisen luontoon.
Taavetti oli ennen ollut kunnon renki, uljas ja kaunis mies; suurimmaksi osaksi palveli hän samassa kartanossa kuin tuttavamme Mikko ja Pekkakin; samasta kartanosta sai hänkin torpan maat kartanon puoleiselta Ruuhkajärven rannalla. Ensinnä alkoi hän miehen lailla työskennellä uudella asunnollansa. Hänellä oli vähäinen summa vaimonsa perintörahoja, joilla saattoi elää ja työskennellä vapaasti; ja ihmeteltävällä tavalla edistyi torpan työt.
Taavetilla oli sentään yksi paha tapa, hän tahtoi aina toisinaan vähän ryypiskellä, ja päihtyneenä oli hän hurjapäinen. Tämä sattui kumminkin harvoin, eikä tehnyt suurta haittaa torpan edistymiselle. "Taavetti on miesten parhaita, kyllä hän pian tekee itsellensä aika kartanon", sanottiin kylässä.