Sattui silloin tulemaan hyinen halla, joka yhtenä yönä turmeli koko viljavan laihon, jättäen jälkeensä lakastuneet oljet. Hiljaa, sanaa virkkamatta katseli Taavetti aamulla viljasarkojaan; surullisena seisoi vaimo vieressä, huokaillen.
Silloin joutui Taavetti ankaraan raivoon, kirosi Jumalaa ja ihmisiä, kiristellen hampaitaan vihasta. Vaimo jätti kauhistuen miehensä kiroomaan ja meni huoneesen. Mutta kylää kohden kulki Taavetti, ja pian nähtiin hänen synkeä muotonsa kapakan akkunassa.
Askel oli astuttu, pitkä, kauhea askel, pois oikealta tieltä, hän ei ollut kylläksi vahva kantamaan murheen raskasta taakkaa; viimein haki hän lohdutusta väärältä taholta. Rukouksilla ja kyynelillä koitti vaimo saada miestänsä kapakasta, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä.
Taavetti ei sieltä lähtenyt, ennen kuin oli viimeisen penninsä kuluttanut; silloin palasi hän kyllä kotia, mutta ei ihmisenä, vaan raivoisana hulluna, niin että vaimo-paran täytyi metsän turviin paeta.
Kurjuuden päivät alkoivat nyt Mäkirannassa. Taavetti tosin teki useasti hyviä päätöksiä; mutta kaikki nämät rikkoi hän ja kaikki hänen ansionsa kulki kapakan kautta ulos maailmaan. Kärsivä vaimo koetti ensi aikoina ahkeralla työllä ansaita jotakin, mutta kun mies rupesi kuluttamaan hänenkin vähiä ansioitansa, raukesivat hänen voimansa kokonaan, ja hän vaipui tylsään saamattomuuteen.
Kurjuutta, sanoilla selittämätöntä, tuotti tällainen elämä torppaan. Kylästä lakkasi kuulumasta lause: "Taavetti on miesten parhaita"; oli jo kylliksi saatu tuntea Taavetin huonoja puolia.
Tällaiselle miehelle nyt vietiin nimipäivä-koristusta kauniina kesäyönä.
"Jää sinä tähän kiven luokse koristuksinesi!" sanoi Kalle Miinalle, astuessaan järven rantaa. "Minä käyn tuonne likemmäksi kuuntelemaan, nukutaanko torpassa, sillä saattaahan Taavetti olla juovuksissa ja pelätä koko tuumaamme!"
Kalle lähti kävelemään pirttiä kohden, mutta kovin hän hämmästyi, sillä hänen päästyään lähelle paiskattiin ovi auki aika vauhdilla, raivostunut miehen naama ilmestyi ovelle ja huusi korkealla äänellä: "Helvetin haaskat, mihinkä menette? Laittakaa itsenne kotia, taikka nakkaan teidät rammoiksi!" Samassa vedettiin ovi taas kiireesti kiinni. Kalle kyyristyi kannon taa ja lähti taas rantaan takaisin.
"Taavetti on jo viettänyt nimipäiväänsä tavallaan. Hän on kai ajanut vaimonsa ja lapsensa metsään, ja raivoaa nyt yksin huoneessa!" sanoi Kalle palattuaan.