Tietäähän jokainen Suomalainen, miten kaunis on valoisa kesä-yö Suomen ihanilla järvillä! Souda silloin ystäväsi kanssa kukkivien saarien ohitse ja tunnetpa mielessäsi, että on tässä maailmassa, tässä murhetten laaksossa jotain mieltä lumoavaa!
Hiljalleen liukui vene järven pinnalla, aina hiljempaa ja hiljempaa, kunnes kokonaan seisahtui. Kauniin kesäisen yön hurmaava vaikutus, oli ylenmäärin ihastuttanut nuorukaisen tuntehikkaan mielen. Hän tunsi sydämmessään niin erinomaisen helliä tunteita, hän olisi tahtonut syliinsä sulkea koko maailman kaikkine hyvine ja pahoine ihmisineen.
Vaienneet olivat Miinankin heleät laulut, vilkkaat silmät olivat nyt alaspäin luotuina, kasvoille oli noussut heleät ruusut. Hiljaan kallisti hän päänsä ystävänsä rajusti lykkivälle rinnalle ja kuiskasi:
"Oi Kalle! älä suutu minuun koskaan; minä olen niin vallaton ja paha; luontoni on paha, semmoinen!"
Hiljainen vastaus kuului: "kuinka voisin sinuun suuttua, joka olet minulle rakkain koko maailmassa!"
Varmaankaan ei Ruuhkajärvi ikänä ollut kantanut mitään onnellisempaa soutelija-paria!
Päivän ruhtinas kultaa jo Santaselän vuorenhuippuja, saarten nyppylöiltä kuuluu jo lintuin laulua ja kalat alkavat leikitellä järven pinnalla.
Nuorukainen tarttui airoihin voimakkain käsin ja tuimaa vauhtia kiitää taas vene eteenpäin. Soutajan vieressä istuu tyttö, ilon väre leikittelee hymyilevillä huulilla, sinisilmissä näkyy entinen vilkkaus, kuuluupa hiljainen laulukin:
"Kukkasista ruusun laitan kullan kämmenelle;
Ehk' on sekin joku ilo nuoren sydämmelle!
Linnut laulaa, käet kuk…
"Heih! kas sitä kuin peljästyin! tulipa se ranta äkkiä! Olisin vielä mieluummin ollut tuolla järvellä, siellä oli niin ihanaa, hauskaa!"