"Jumal⁻ antakoon", vastattiin, "mitäs Taavetilla nyt on asiaa?"
"Onhan tuota tuommoista", virkkoi Taavetti, "vähäisen apua taas pyytäisin, pitäisi meillä olla vähän niinkuin talkoon tapaiset; pitäisi kuokkia maata. Ja senpä vuoksi tulin pyytämään, jos kunnon naapurit tekisitte hyvin ja tulisitte tekin, vaikka kyllä nyt on kiire aika!"
"Ei tule kiireet kysymykseen, kun talkoosen mennään!" sanoi
Pekka. "Kiitoksia vain käskystä, kyllä täältä tullaan! Eikö niin Mikko?"
"Se on tietty", vastaa Mikko.
"Teidän nuorten kaikessa tapauksessa täytyy tulla," sanoi Taavetti, "illalla pitäisi siellä myös vähän tanssittaman!"
"Tanssittaman!" huudahti tyttö ja oikasipa itsensä suoraksi, "oivallista! oikeinko todella?"
"Todella, niin!"
"Sepäs hauskaa!" liehakoi tyttö, "saadaan tanssia!" Kun perunat olivat istutetut ja päivällinen syöty, hankkivat miehet talkoosen Mäkirantaan. Kuokat tahkottiin teräviksi ja rattoisalla mielellä läksivät miehet kohti järven rantaa.
Mutta pellolla rallatteli ilomielinen Miina, hän vartosi vaan hetkeä, jolloin olisi aika tanssiin lähteä. Koko elämäkin oli hänestä iloa ja tanssia vaan. Hän tahtoi lentää, tahtoi leijailla niinkuin kevätperhonen. Mutta tämä suunnaton ilo ei ollut täydelleen puhdas, hänen sydämmeensä oli luikahtanut paljon huonoja oikkuja, paljon turhaa kevytmielisyyttä. Se tarvitsi puhdistusta, uudistamista, ennenkuin hänen luonteensa jalot puolet pääsivät näkymään.
Järvellä soutelivat miehet, jutellen tuonnoisesta sanomalehti-kirjoituksesta.