Hän otti uudestaan käsille Chromatiuksen kallis-arvoisen pergamentin ja, sairaan uinuksissa ollessa, luki ja punnitsi sanoja sydämessään. Kaikki ennakkoluulot olivat hälvenneet. Kuinka olisi hän voinutkaan enää olla vasten, sittenkuin hänen silmänsä viime kuluneina päivinä olivat nähneet niin yleviä uskon esikuvia, sittenkuin hän oli tullut niin täydellisesti vakuutetuksi kristillisyyden ihmeellisestä rakkaudenvoimasta ja suurenmoisesta kärsivällisyydestä niin hyvin elämässä kuin kuolemassa!
Kuinka suuri olikaan hänen ilonsa, kun ystävällinen lääkäri muutamain päiväin kuluttua ilmoitti, että huolellinen hoito ja elimistöä vahvistava ruoka olivat vaikuttaneet niin edullisesti, ett'ei sairaan enää tarvinnut pysyä niin ehdottomasti liikkumattomana kuin tähän asti! Kuinka iloinen olikaan hän, kun lääkäri antoi hänelle luvan puhella sairaan kanssa! Kuinka olikaan hän toivonut saada avata sydämensä Mirjamille, — ystävälleen, sisarelleen! Ja kuinka loistivatkaan uskollisen esirukoilijan silmät, hänen huomattuaan, että Herra oli kuullut hänen rukouksensa!
Kun Fabiola kyynelsilmin uudelleen kiitti kallista ystäväänsä, joka oli ollut valmis antamaan henkensä hänen edestään, vastasi Mirjam tyynesti: "Mitäs muuta minä sitten olen tehnyt kuin ainoastaan velvollisuuteni? Olihan sinulla täysi oikeus ottaa henkeni; sehän oli sinun". Hetken kuluttua jatkoi hän lempeällä ja tyynellä äänellä: "Kuule minua silmänräpäys! Käyttääkseni sinulle, kuinka kaukana päämäärästä vielä olemme kaikkine tekoinemme, salli minun kertoa sinulle eräs jutelma: Muuan raaka, kiittämätön, ynseä orja on noussut kapinaan jalomielisintä herraa vastaan. Surman-isku uhkaa kapinoitsijaa, ei salamurhaajan kädestä, vaan oikeudenpalvelijain puolelta. Miksikä nimittäisit sitä tekoa, jos herra sulasta rakkaudesta, ainoastaan pelastaakseen rikoksentekijän, ja saatuaan sitä ennen kestää häpeällisintä ruoskimista, laskisi oman päänsä mestauspölkylle ja sitäpaitsi vielä viimeisen tahtonsa kautta asettaisi orjan hänen arvonimiensä ja omaisuutensa perilliseksi ja tahtoisi, että tätä pidettäisiin hänen veljenään?"
"Oi, Mirjam, Mirjam, sinä olet eteeni luonut kuvan, joka on liian korkea, jotta sitä voisi todeksi uskoa! Sinä et ole saattanut omaa menettelyäsi varjoon, sillä minä puhuin inhimillisestä hyveestä. Jos semmoinen menettely, jonka sinä vastikään kuvasit, voisi olla mahdollinen, ei siihen riittäisi vähempi kuin jumalallinen hyve!"
Mirjam painoi ristissä olevat kätensä rintaansa vasten ja, kiinnittäen ihastuneen katseensa Fabiolaan, virkkoi lempeän juhlallisella äänellä: "Niin, Jeesus Kristus, joka sen kaiken on tehnyt ihmisten hyväksi, oli samalla totinen Jumala!"
Fabiola kätki kasvot käsiinsä ja istui kauan aikaa mykkänä. Mirjam rukoili ääneti.
"Mirjam, minä kiitän sinua kaikesta sydämestäni", aloitti Fabiola vihdoin uudestaan. "Sinä olet täyttänyt lupauksesi. Olet ollut minulle uskollisena opastajana".
Ja mitenkä virvoittavaa olikaan tästä lähin ylpeästä, oppineesta roomattaresta istua kuni lapsi entisen orjansa jalkain juuressa ja kaikessa yksinkertaisuudessa kuunnella hänen kertovan ihmeellistä pelastuksen sanomaa. Kuinka kalliiksi hänelle tulivat varsinkin Roomalais-kirjeen sanat Mirjamin selitysten kautta, nuo sanat, jotka ennen olivat hänestä olleet niin käsittämättömiä, jopa suorastaan kiivasta suuttumusta herättäviä. Uudestaan ja yhä uudestaan kehoitti kokenut kristitty nainen kuuntelijata kääntymään ristiinnaulitun Jeesuksen Kristuksen tykö ja hakemaan pelastusta hänen veressään. Sana Jumalan ihmeellisestä rakkaudesta, hänestä, joka oli mennyt kuolemaan meidän edestämme, ei enää kauemmin ollut hulluutta tuon viisaan, oppineen patriisittaren mielestä. Tieto siitä, että arvoisa vanha lääkäri oikeastaan oli sananpalvelijoita, herätti nähtävästi Fabiolassa iloista hämmästystä. Hän päätti kohta tältä pyytää lähempää opastusta kristillisessä uskonnossa ja pyhän kasteen kautta tulla otetuksi kristillisen kirkon yhteyteen.
Dionysiuksen tullessa seuraavana aamuna, olivat potilas ja hoitaja molemmat niin iloiset, että lääkäri arvasi heidän viettäneen rauhallisen yön. Molemmat vakuuttivat hymyillen tämän otaksuman oikeaksi. Mirjam kertoi niinikään, mikä oli erikoisena syynä heidän iloiseen mielialaansa, ja esitti vihdoin Fabiolan hänelle katekuumenina, jonka teki mieli saada opetusta ja tulla valmistetuksi pyhään kasteesen.
Vanhuksen ilo oli suuri. Pannen kätensä tulevan nuoren kristityn päälle, lausui hän syvästi liikutettuna: "Ole hyvässä turvassa, tyttäreni! Sinä et ole ensimäinen tämän katon alla, joka on tullut johdatetuksi Kristuksen tykö. Monta vuotta sitten kutsui kristitty orja minua tähän samaan taloon, näennäisesti kyllä lääkärinä, mutta todellisuudessa kastamaan erästä nuorta kristittyä, joka kuoli muutamia tunteja sen jälkeen. Se oli Fabiuksen vaimo".