Tähän tarkoitukseen ei Antiokia ollut oikea paikka heidän asua ja toimia; Eurotas arvelikin, että kelpo omaisuudella ja toisessa paikkakunnassa voitaisiin jotakin saada aikaan. Sentähden oli hän iskenyt silmänsä Mirjamin rahoihin. Näitten rahojen saattaminen itselleen tuli tästä lähin voitonahnaan vanhan miehen ainoaksi pyrinnöksi, ja hänen onnistui helpolla saada tuo hänen valtaansa uskottu veljenpoikakin tuumaansa taivutetuksi. Kaikki heidän pyyntönsä ja rukouksensa, että Mirjam luovuttaisi omaisuutensa heille, ellei muuten niin korkeata korkoa vastaan, eivät mitään auttaneet. Mirjam suostui vain antamaan veljelleen melkoisen osan tuloistaan, mutta pysyi sen sijaan järkähtämättä ja jyrkästi kiinni siinä, että äidin tahto oli pidettävä pyhänä, ja sen mukaan omaisuus siis koskemattomana säilytettävä. Mutta siihen ei Eurotas mitenkään tyytynyt. Kun eivät rukoukset eivätkä kuvittelut näyttäneet mitään vaikuttavan, alkoi hän viittauksilla tehdä selväksi, että henkilö, joka oli niin suurena haittana hänen tuumainsa toteuttamiselle, oli mihin hintaan hyvänsä raivattava tieltä pois.
Orontius kyllä alussa kauhistui tällaista puhetta, mutta Eurotas osasi saada hänet vähitellen niin kiintymään tähän ajatukseen, että hän viimein katsoi melkein ansioksi itselleen, jos hän verta vuodattamatta saattoi riistää sisareltaan tuon halutun omaisuuden. Hän otti salaa Mirjamilta tuon rikkaasti kirjaillun huivin, joka jo on mainittu 3:nnessa luvussa. Koska Mirjam oli perinyt sen rakastetulta äidiltään, oli se hänestä äärettömän arvoinen. Sen tiesi ovela veli.
Kuinka suuri olikaan Mirjamin hämmästys, kun hän eräänä päivänä avasi pienen lippaan, jossa hänen oli tapana säilyttää tuota kallis-arvoista huivia ja sen sijasta löysi kirjelipun, joka hänelle ilmoitti, että mitä hän haki, se oli hänen veljellään hyvässä tallessa ja voitiin häneltä lunastaa takaisin. Heti riensi Mirjam veljensä luo ja tapasi hänet yhdessä tuon synkän miehen kanssa, jonka läheisyydessä Mirjam aina vapisi. Mirjam heittäytyi polvilleen veljensä jalkojen juureen ja pyysi liikuttavasti häntä antamaan takaisin sen, mikä oli hänelle kaikkein kalliin maan päällä. Orontius oli vähältä antaa myöten, heltyneenä hänen kyynelistään ja rukouksistaan, mutta ankara katse, jonka Eurotas häneen loi, ikäänkuin hervahdutti hänet. Veljen sijasta kääntyi vanhus rukoilijan puoleen ja virkkoi:
"Mirjam, me tahdomme nähdä onko puheessasi totuutta; jos huivi todellakin on sinusta niin kallis-arvoinen, niin pane nimesi tämän kirjoituksen alle". Hätäisesti silmäiltyään läpi paperin otti Mirjam kynän ja allekirjoitti sen.
Orontius, huomattuaan sisaren luovuttaneen koko omaisuutensa Eurotaalle eikä hänelle, suuttui silmittömäksi. Eurotas oli voittanut hänet viekkaudessa. Mutta mitä se auttoi, että petetty polki jaloillaan maata? Tehtyä ei voinut enää miksikään muuttaa. Sitä paitsi oli hän nyt entistä lujemmalla tuon sydämettömän miehen rautakourissa, joka jäljestäpäin pakotti tuon arkaluontoisen tytön kaikkien Rooman lain muotojen mukaan uudistamaan omaisuutensa luovuttamisen.
Ensi aikoina ei petetyn tosin tarvinnut valittaa nurjaa kohtelua; mutta ennen pitkää annettiin hänen tietää, että kun veli iällisemmän ystävänsä seurassa aikoi lähteä matkalle Nikomediaan, olisi hänenkin viisainta jättää Antiokia. Sisaren pyynnöstä oli hänet määrä silloin lähettää Jerusalemiin, jossa hän toivoi löytävänsä työtä ja leipää sikäläisten kristittyjen keskuudessa. Sen vuoksi veivät he hänet, ainoastaan vähillä rahoilla varustettuna, erääsen laivaan, jonka kapteeni ei suinkaan ollut hyvässä maineessa.
Sen sijaan että olisi purjehtinut Joppea tahi jotakin muuta Jerusalemin suunnassa olevaa satamaa kohden, ohjasi kapteeni ulos aavalle merelle, juurikuin jokin kaukomaa olisi ollut hänen päämääränään. Mitä aikeita hänellä oli mielessään, oli vaikea arvata. Sittenkun laiva muutaman päivän oli ollut tuulen ja aaltojen ajeltavana, törmäsi se erääsen luotoon, ei kaukana Kyprosta. Paitsi Mirjamia oli muutamia muitakin, jotka pääsivät rantaan; mutta nämä muut luulivat olevansa ainoat eloonjääneet, ja, palattuaan sittemmin Antiokiaan, kertoivat he siellä, että Mirjam oli hukkunut laivaväen ja muitten matkatoverien mukana, sillä hehän eivät muuta tienneet.
Mirjamin löysivät rantarosvot ja jättivät orjakauppiaalle, joka myi poloisen hyljätyn ja kodittoman tytön eräälle ylhäiselle miehelle Tarsossa, jonka luona hän sai lempeätä kohtelua osakseen. Mutta kun Fabius myöhemmin antoi asiamiehilleen Aasiassa toimeksi hankkia millä hinnalla hyvänsä luotettavan, sivistyneen nais-orjan hänen tyttärelleen, niin valittiin siksi Mirjam, ja niin astui hän nimellä Syra roomalaisen patriisittaren palvelukseen.
Kahdeskymmenes Luku.
Vihdoin löydetty.