"Ei tee mitään", sanoi Corvinus. "Kun vain rupeaa kristityksi, niin aina sitä pulmasta pääsee. Ja mieluummin minä rupeaisin vaikka miksi, ennenkuin seisoisin — — —"
"Siinä missä Pankratius seisoi", jatkoi joku pistävästi.
"Suus kiinni!" huusi juomari, puristaen nyrkkejään, ja ääretön vihanpuuska valtasi hänet. "Koetahan lausua tuo nimi vielä kerran!"
"Ha, ha, sanoihan hän, mikä kuolema sinut oli perivä", huusi nuorukainen ja juoksi tiehensä. "Ha, ha, pantteri Corvinuksen niskaan!"
Kaikki pakenivat nyt raivostuneen tieltä, ikäänkuin metsänpedon ajamina. Hän taasen kiroillen sinkautteli kiviä heidän jälkeensä.
Toivioretkeläinen oli taampaa katsellut tämän kohtauksen päättymistä ja läksi sitten edelleen. Verkkaan käydä horjuili Corvinus samanne päin sitä tietä myöten, joka vei amfiteatterille. Äkkiä kuului kovaa karjuntaa ja kimeää huutoa. Corvinus oli pysähtynyt aituuksen ääreen, jonka sisällä muhkea pantteri oli vankina, ja oli sanoin ja liikkein ärsyttänyt tuota julmaa petoa. "Haa, oletpa aivan sen näköinen, kun mielisit tehdä minusta lopun. Mutta näitten rautatankojen takana ei minun tarvitse peljätä sinua!" Tuskin olivat nämä sanat livahtaneet hänen huuliltaan, kun ärsytetty peto hyökkäsi esiin ja rauta-aidan suurten välysten kautta iski kynsillään hirmuisen haavan hänen kaulaansa.
Hänen kovien, sydäntä-särkeväin tuskanhuutojensa kaikuessa kiiruhti toivioretkeläinenkin sinne muitten mukana. Haavoitettu kannettiin asuntoonsa, joka tarjosi milt'ei yhtä pelottavan näyn. Muukalainen seurasi häntä sisään, lähetti siinä tuokiossa orjan — joka näytti viinaan menevältä niinkuin hänen herransakin — lääkäriä noutamaan, ja koetti sillä välin hillitä verenjuoksua, kunnes kutsuttu ennättäisi saapua.
Hänen sitoessaan haavaa, olivat Corvinuksen silmät koko ajan luotuina häneen, jotenka muukalainen viimein kysyi: "Tunnetko minua?" — "Kyllä, en! Äläs huoli; minun johtuu mieleeni — haa, kettu! Minun kettuni! Muistatko vielä, miten yhdessä vainosimme noita kunnottomia kristittyjä? Missä olet ollut koko tämän ajan? Kuinka monta olet ajanut surman suuhun? Ha, ha, ha!"
"Rauhoitu, Corvinus, muuten olet auttamattomasti hukassa! Paitsi sitä en soisi sinun puhuvan niistä ajoista, sillä nyt minä olen itsekin kristitty", oli yksitotinen vastaus.
"Sinä kristitty?" huusi Corvinus. "Sinä, joka olet vuodattanut enemmän verta heidän valittujensa joukosta kuin kukaan muu? Ovatko he sitten antaneet sinulle anteeksi? Oletko sinä sitten voinut nukkua rauhassa yhtäkään ainoata yötä? Eikö raivottaria ole käynyt pieksämässä sinua öisin? Eikö peikot ole sinua säikytelleet? Sano, mitenkä olet karkoittanut heidät, että minäkin voisin päästä heistä rauhaan! Vai vieläkö ne myöhemmin sinun kimppuusi käyvät? Miksipä sinua vaivattaisiin vähemmän kuin minua?"