"Että Fulvius on saanut vihiä suuresta salaliitosta Diokletianusta vastaan. Mutta viekkaan ukon vilkkuvista silmistä minä selvästi huomasin, että salaliitto ei ollut muuta kuin Fulviuksen keksintöä. Hän on sitä tarkoitusta varten saapunut Roomaan ja hänellä on tärkeitä suosituskirjeitä muassaan".
"Mutta minulla ei ole kykyä salaliittojen ilmisaamiseen eikä niitten keksimiseen", valitti Corvinus.
"On tässä muitakin keinoja. Ajattele vain kristittyjä. Eiköhän jonkinlainen vaino liene niitä vastaan hankkeissa?"
"On kyllä, jopa hyvin ankarakin, ettei julmempaa ole ennen nähty".
"Seuraa sitte neuvoani: ota tilaisuudesta vaari".
"Minä ymmärrän", vastasi prefektin poika, nähtävästi paljoa keventyneemmällä mielellä. "Sinäkään et siis ole mikään kristittyjen ystävä?"
"Ystävä? Minä vihaan koko joukkiota. Ne henget, joita minä palvelen, ovat kristittyjen pelkän nimenkin tuimimpia vihollisia. Minua aavistaa", lisäsi hän, vetäen suutaan irviin ja puhuen kuiskaavalla äänellä, "että yksi orjakumppaneistani kuuluu noihin vihattaviin. Oi, kuinka minä vihaan heitä!"
"Kuuleppas! Minä kävin tänään muurien ulkopuolella kohtaamassa maanmiehiäsi; niitä tuli koko joukko", kertoi Corvinus, "mutta totisesti, sinä viet voiton heistä kaikista!"
"Todellakin", virkkoi Afra iloissaan. "Keitä ne olivat?"
"Paljaita afrikkalaisia", vastasi Corvinus nauraen. "Jalopeuroja, panttereita ja leopardeja".