"Konna, sinä tohdit pilkata minua?"
"Ole rauhassa. Ne ovat vartavasten tulleet tänne nielläkseen vihatut kristittysi. Erotkaamme muutoin ystävinä. Tästä saat rahaa, mutta tiedä se, että ne ovat viimeiset, ja ilmoita minulle, milloin lemmenjuoma rupee vaikuttamaan. Viittaustasi kristittyjen ja heidän rahojensa suhteen minä en unhota. Se on aivan minun mieleni mukaan".
Sitten erosi tämä pari. Afra, joka oli poikkeavinaan Palatinon ja Coeliumin kukkulain välitse kulkevalle tielle, kääntyi pian takaisin ja puhui itsekseen: "Sinua höpäkköä, joka näyt luulevan että minä uskaltaisin sinun tähtesi ryhtyä hankkeisiin Fabiolan kaltaista henkilöä vastaan!"
Sebastianus päätti niin pian kuin mahdollista varoittaa Fabiolaa, mutta toistaiseksi täytyi hänen odottaa, kunnes Fabiola palaisi maalta. Sen jälkeen menivät hän ja Pankratius huoneeseen, jossa useita kristittyjä ystäviä jo oli koolla. Kaiken epäluulon poistamiseksi, jos niin sattuisi, että joku kutsumaton yhtäkkiä ilmautuisi, oli pöytä katettu yksinkertaista ateriaa varten. Koolla oli hyvin sekalainen joukko miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja; olipa joukossa muutamia "keisarinkin huoneesta".
Sebastianus, joka nautti keisarin rajatonta luottamusta, käytti kaiken vaikutusvoimansa, taivuttaakseen keisarillisessa palatsissakin pakanoita kristinuskoon, eikä hän sitä turhaan tehnytkään. Semmoisia oli tänäkin iltana saapunut keisarin palatsista ja sen läheisyydestä, olipa Castuluskin, jolla oli korkea virka hovissa, saapunut hurskaan vaimonsa Irenen kanssa. Kaikki tämä oli suureksi osaksi keisarillisen tribunin ansio.
Tänpäiväisessä kokouksessa piti keskusteltaman siitä, mitenkä paraiten saataisiin pakanallisen ympäristön huomio johdetuksi pois vastakääntyneistä, ja mitenkä samalla evankeliumin totuudet voitaisiin näille tehdä perinpohjin tunnetuiksi. Oli ehdotettu, että joukko nuoria kristittyjä uskottaisiin entisen kaupunginprefektin Chromatiuksen huostaan, ja tämä tuuma saavutti yksimielisen hyväksymyksen. Tultuaan kristityksi, oli Chromatius ottanut eron virastaan, ja Sebastianus oli keisarilta hankkinut hänelle luvan siirtyä maatilalleen Campaniaan. Kun kaikki tähän vuodenaikaan muuttivat maalle ja keisarikin oli aikonut lähteä matkalle Napoliin ja sieltä kulkea kautta koko eteläisen Italian, oli aika nuorten kristittyjen siirtymiseen sovelias. Tuuma arveltiin helposti voitavan panna toimeen huomiota herättämättä.
Muuan vapautettu nuorukainen, nimeltä Torkvatus, jonka ei ollut kiittäminen keisarillista tribunia ainoastaan hengestään ja vapaudestaan, vaan vielä siitäkin, että hän oli tullut käännetyksi kristinuskoon, ei tuossa kokouksessa kuitenkaan käyttäytynyt siten kuin olisi odottanut kristityn nuorukaisen käyttäytyvän vanhempia ja kokeneempia kristittyjä kohtaan. Pöyhkeänä ja suurentelevaisena hän puheli ja pani vastaan, kaiken suhteen oli hänellä jotakin moittimista, vieläpä hän säädetyt varokeinotkin leimasi suorastaan arkuudeksi ja ihmispeloksi. Tuhmanrohkeasti kehui hän itse olevansa valmis seuraavana päivänä menemään Forumille, kaatamaan siellä maahan jonkun alttarin ja ilmoittamaan sitte itsensä tuomarille kristityksi. Koeteltiin kaikin tavoin saada hänet malttamaan mielensä ja taivutetuksi lähtemään muitten mukana maalle. Lopulta ilmoitti hän, jos kohta vastahakoisesti, suostuvansa siihen. Sittenkuin yhteinen harras rukous oli pidetty, päätettiin yöllinen kokous, ja kun kaikki, sydämelliset jäähyväiset sanottuaan, olivat lähteneet pois, tahtoi Sebastianus itsepintaisesti lähteä saattamaan rakastettua turvattiaan kotiin.
"Minua ei tuo Torkvatus miellytä. Minä pelkään, että hän saattaa meille vielä paljo tekemistä", huomautti Pankratius, jäätyään ystävänsä kanssa kahden kesken.
"Suoraan sanoen, olen minäkin aivan samaa mieltä", vastasi vanhempi, "ja minä toivoisin, että hän olisi vähemmin intoileva. Mutta emme saa unhottaa, että hän on vasta-alkaja kristillisyyden alalla. Suokoon Jumala, että hän kasvaisi armossa ja viisaudessa".
Tultuaan keisarillisen palatsin uloimpaan pihaan, kuulivat yölliset kulkijat sekavaa, kammottavaa huutoa viereisestä pihasta, missä numidialaiset joutsimiehet pitivät majaa. Kysyttyään vahtiin asetetulta sotamieheltä, sai Sebastianus tietää, että musta-ihoinen orjatar, joka oli kihloissa numidialaisen päällikön kanssa, oli saapunut sinne heidän yölliseen uskonnolliseen juhlaansa. Hänen siellä ollessaan pidettiin aina noin suurta melua. Kenties, arveli vartija, ovat nuo afrikkalaiset niin kutsuttuja kristittyjä.