"Miksikä niin luulet?" kysyi upseeri.
"Olen kuullut puhuttavan, että kristityt yön aikana kokoontuvat laulamaan inhottavia lauluja ja harjoittamaan mitä riettaimpia rikoksia", vastasi vahtisotamies. "Kerrotaan sitäkin, että he teurastavat lapsen ja syövät sen lihan. Kauheasta hälinästä päättäen on siellä jotakin sentapaista ehkä tekeillä".
Tämä selonteko oli kipeästi koskenut Kristuksen opetuslapsen mieleen. "Eikö ihmeellistä", alotti hän kotvan perästä yksivakaisella äänellä, "että yhä vieläkin, vaikka kristinoppi on kolmesataa vuotta vanha, sen tunnustajat asetetaan yhdenvertaisiksi kamalimman taikauskon harjoittajien kanssa, että uskontomme sekoitetaan mitä iljettävimpiin epäjumalan- ja synninpalveluksiin, että syyksemme luetaan mitä häpeällisimpiä paheita? Emmekö pyydä elää jumalisesti ja kunniallisesti, emmekö pyydä vaeltaa valkeudessa? Oi, Herra, kuinka kauan!"
Viides Luku.
Susi ja kettu.
Mustan Afran viittaukset eivät olleet vaikutusta tekemättä kunnottoman Corvinuksen mieleen. Tämän orjanaisen viha kristinuskoa ja kristittyjä kohtaan johtui siitä, että hänen entinen hallitsijattarensa, kristityksi tultuaan, oli päästänyt kaikki orjattarensa vapaiksi, paitsi Afraa. Niin vaarallisen henkilön vapaaksi päästämistä oli mainittu nainen pitänyt liiaksi uskallettuna ja sentähden luovuttanut hänet toiselle omistajalle.
Corvinus oli monta kertaa kohdannut Fulviuksen kylpylaitoksissa tai huvipaikoilla ja kadehtinut muukalaisen ylhäistä käytöstä, hänen hienoja vaatteitaan ja seurustelutaitoaan; mutta hän ei ollut vielä kertaakaan rohjennut puhutella häntä. Nyt sitävastoin, kun hän oli saanut tietää, että hienolla, nuorella miehellä oli yhtä halpamainen luonne, ehkäpä vielä huonompikin, kuin hänellä itsellään, niin oli asian tila hänestä yhtäkkiä muuttunut. Kenties saattoi muukalaisesta tulla hänelle tärkeä liittolainen; mitä häneltä itseltään hienoudessa ja kyvykkyydessä puuttuu, sen saattaa hän, Corvinus, ruumiinvoimillaan ja huimapäisyydellään korvata; hän ja Fulvius voivat siten täydentää toinen toistaan. Niin aprikoi tuo muuten hieman paksupäinen veijari. Kun hän sitäpaitsi varsin hyvin tiesi, että hänellä Afran paljastusten kautta oli nuori muukalainen vallassaan, päätti hän koettaa solmia liiton miehen kanssa, josta muuten saattoi koitua hänelle vaarallinen kilpailija.
Kymmenen päivää oli ehkä kulunut tuon yöllisen keskustelun jälkeen, kun Corvinuksen nähtiin kävellä laahustelevan ilman tarkempaa päämäärää Pompeiuksen puutarhoissa. Nämä erosivat muista puutarhoista pitkien plataani-kujain kautta, jotka muodostivat mainioita varjokäytäviä. Kiveen veistetyt petoeläinten kuvat, suihkukaivot ja keinotekoiset lammikot lisäsivät suuresti puiston kauneutta. Väliäpitämätönnä kuljeskellessaan paikasta toiseen Corvinus kohtasi Fulviuksen ja astui muitta mutkitta suoraan häntä vastaan.
"Mitä tahdot minusta?" kysyi muukalainen, luoden halveksivan katseen tungettelijan vaatteisiin.
"Tahdon vaihtaa kanssasi puhetta, josta voisi olla hyötyä niin sinulle kuin minullekin", oli vastaus.