"Tyttö on sokea", huomautti Fulvius, kääntyen Corvinuksen puoleen. "Etkö sinäkin huomannut, miten jäykästi hän astui, katsomatta oikealle tahi vasemmalle?"
"Eihän tuo vain liene se paikka, josta niin paljo puhutaan, minne kerjäläisiä kaikenmoisia kokoontuu kemuja pitämään ja missä sokeiden sanotaan näkevän ja rampain käyvän? Varmaa vain on, että kaikki ne, jotka minä tänä aamuna olen tarkannut, ovat tykkänään toista maata kuin kärttelijäät ruikuttelija-kerjäläiset Arician sillan luona. Kaikki he ovat olleet säädyllisen ja tyytyväisen näköisiä; ei ainoakaan ole pyytänyt minulta almua". Niin jutteli Corvinus.
"Kummallista! Aivan varmaan tässä piilee jokin salaisuus, jonka perille minä tahtoisin päästä. Siitä voisi kenties lähteä hyvää voittoakin. Sanoithan, että vanha patriisi olisi muka hyvin rikas?"
"Mahdottoman rikas!"
"Hm! Eikö voisi keksiä mitään keinoa päästä sinne sisään?"
"Se on minulla jo valmiina! Minä tekeydyn ontuvaksi ja pujahdan rohkeasti sisään toisten raajarikkoisten mukana", huudahti Corvinus. "Paitsi minua on muitakin, jotka eivät ole talossa ennen käyneet, se on ilmeistä, sillä hyvin useat ovat minulta kysyneet, onko tuo jalon Agneen asunto".
"Kenen?" kysäisi Fulvius hämillään.
"Kas, miksikä noin säikähdit? Tosin se on hänen vanhempiensa talo, mutta heidän tyttärensä nimi on paremmin tunnettu, epäilemättä, koska hän on rikas perijätär, melkein yhtä rikas kuin Fabiola".
Fulvius vaikeni, mutta ei millään tavoin kumminkaan ilmaissut niitä ajatuksia, mitkä tiedonanto hänen sielussaan herätti. Tuokion perästä virkkoi hän suurella malttavaisuudella: "Tuumasi ei kai liene hulluimpia. Voisithan ainakin koettaa. Kun minä jo kerran ennenkin olen talon tyttären tavannut, tahdon minä puolestani koettaa onneani pääoven kautta. Sitten on meillä kahta vertaa suuremmat menestymisen toiveet".
"Sanonko sulle, mitä ajattelen?" kysyi Corvinus. "Jos me molemmat yhdistetyin voimin antaumme johonkin yritykseen, tulee asian toimeenpanolla aina olemaan kaksi puolta, aivan samaten kuin milloin kettu ja susi liittyvät yhteen karjalaumaa tuhoamaan". Tähän törkeään, hyvin vähän imartelevaan vertaukseen ei Fulviukselta riittänyt kuin halveksiva silmänluonti, johon tuo raaka veitikka vastasi häijyllä irvinaurulla. Näitten valmistusten jälkeen lähtivät liittokumppanit kumpikin asemilleen.