"Oletko siis kristitty?" uteli Fulvius edelleen terävällä äänellä.
Tyttöparalta menivät silmät suuriksi ja hän vastasi vallan yksinkertaisesti: "En", ja kun tuon viattoman lapsen koko olento vahvisti tämän todeksi, tyytyi Fulvius siihen. Tytön äiti oli muuan maalaisvaimo, joka oli ollut Agneen imettäjänä. Kun vaimo sitte hiljakkoin oli kuollut, oli Agnes vanhempiensa luvalla ottanut orvoksi jääneen lapsen kotiinsa, saamaan kristillistä kasvatusta. Koska tyttönen vasta joitakuita päiviä oli oleskellut uudessa kodissaan, tiesi hän kristinopista hyvin vähän, tokkopa ollenkaan. — Mitä nyt oli tehtävä? Fulvius oli hämillään ja neuvotonna; yksinäisyys teki hänen asemansa yhtä tukalaksi kuin Corvinuksen keskellä taajaa ihmisjoukkoa. Hän aprikoi, eikö olisi viisainta kääntyä takaisin mutta sitenhän olisivat hänen tuumansa menneet myttyyn. Toiselta puolen ei hän itseltään salannut, että hän kauemmaksi tunkeutumalla saattoi tuottaa itselleen suuria ikävyyksiä. Tänä pulmallisena hetkenä näki hän talon nuoren valtijattaren astelevan kevyesti pihan poikki, ilon ja päivänpaisteen ilmeisenä juurikuvana. Nähtyänsä Fulviuksen hän heti seisahtui, ikäänkuin odottaen, että Fulvius jotakin sanoisi. Tämä taasen läheni häntä mitä miellyttävimmästi hymyillen ja kohteliaimmasti kumartaen sekä puhutteli Agnesta seuraavin sanoin: "Olen tullut ennen tavanmukaista vierailuaikaa, jalo Agnes, jotenka minun siis katsottanee käyttäytyvän epähienosti; mutta minä en voinut odottaa tavallista käynti-tuntia, kirjoituttaakseni itseni alamaisimmaksi klientiksi tähän ylhäiseen patriisitaloon".
[Arvollisempiin patriisitaloihin liittyi tavallisesti suuri joukko köyhiä sukulaisia sekä vapautettuja orjia ja näiden jälkeläisiä, jotka pysyivät talon suojeluksen alaisina. Näitä nimitettiin klienteiksi eli suojateiksi, ja kyseissä oleva patriisi nimitettiin heidän turvaherrakseen ("patronus").]
"Meidän talollamme", vastasi nuori neitonen, "ei ole kunnia ottaa vastaan klienttejä; me emme vaadi itsellemme mahtavuutta ja vaikutusvaltaa".
"Anteeksi; moisen päämiehen hallitsemana on talolla mitä suurin vaikutusvoima ja mahti semmoinen, joka helpolla voittaa sydämet ja tekee nöyriä orjia".
Vähintäkään huomaamatta, että nämä sanat saattoivat viitata juuri häneen itseensä, vastasi nuori neitonen luonteisella teeskentelemättömällä suloudellaan: "Oi, kuinka totta olet puhunut! Tämän huoneen Herra hallitsee todellakin kaikkien sen jäsenten sydämiä!"
Nämä rakastettavan tytön sanat ynnä vielä enemmän hänen ihastuksensa ja loistava muotonsa saattoivat Fulviuksen kovasti hämilleen. Hän tointui sentään kohta entiselleen, ja kun hän ei tahtonut päästää suotuisaa tilaisuutta käsistään, lausui hän julkeasti: "Sinusta minä juuri puhuin, ja pyydän sinun vastaanottamaan sanani vilpittömän ihailuni ja rajattoman rakkauteni osoitteena". Niin sanottuaan notkisti hän polvensa neitosen edessä ja pyysi tarttua hänen käteensä, mutta Agnes kääntyi punastuen ja vavisten hänestä pois.
Seuraavassa tuokiossa kavahti konna ylös maasta. Hän näki Sebastianuksen lähenevän. Tämä oli tullut kutsumaan Agnesta köyhäin luo, jotka odottivat häntä. Agnes vetäytyi pois, jota vastoin Sebastianus, katse totisena, ankarana, astui rauhanhäiritsijää vastaan, joka aivankuin menehtyneenä loi silmänsä maahan. "Fulvius, sinä täällä? Mikä on saattanut sinut tänne?" kysyi talon vanha ystävä.
"Minä arvelen", vastasi puhuteltu, rohkaisten luontoaan, "että koska minä yhtä hyvin kuin sinäkin olemme yhdessä talon tyttären kanssa olleet vieraina samassa perheessä, niin ei minulla ole vähempää oikeutta kuin muillakaan klienteillä käydä hänen luonaan kunniaterveisillä".
"Mutta eihän kuitenkaan näin sopimattomaan aikaan", vastasi Sebastianus tyynesti.