"Italian etelärannikolla eli kerran rohkea nuori kalastaja. Eräänä pimeänä, myrskyisenä yönä, kun ei hänen isänsä eikä veljensä tahtoneet uskaltaa lähteä vahvasti raketulla venheellään myrskyn myllertämälle, kuohuavalle merelle, päätti hän, kaikista rukouksista ja varoituksista huolimatta, lähteä yksin pienessä purressa. Vaikka hirmumyrsky raivoisana riehui, taisteli hän mitättömässä pikku venheessään urhoollisesti tyrskyjä ja aaltoja vastaan, kunnes aurinko kohosi lämpimänä ja kirkkaana, valaisten tyyntä, peilikirkasta meren pintaa. Väsymyksestä ja lämpimästä uupuneena meni rohkea kalastaja nukuksiin ja makasi, kunnes kova huuto hänet herätti. Katsahdettuaan ympärillensä hän näki isänsä tutun venheen ulapalla. Miehistö huusi suurella äänellä ja viittoili hänelle, että hän kääntyisi takaisin, mutta ei yrittänytkään tulemaan hänen tykönsä. Mitähän se merkitsi? — Hän tarttui peräsimeen ja koetti parilla voimakkaalla aironvedolla päästä viittoilevia lähemmäs, mutta silloin hän hämmästyksekseen havaitsi, että vene, jota kohden hän oli laskenut, oli hänen takanaan ja kohta taasen vastapäisellä puolella, vaikka hän oli ohjannut pientä pähkinäkuortaan suoraa sitä kohden. Silminnähtävästi oli hän kulkenut ympyrässä, vieläpä niin tavoin, että kehän loppukohta oli lähempänä keskipistettä kuin alku oli ollut. Hänen alottaessaan toista pienempää ympyrää tunkihen hirvittävä ajatus hänen sieluunsa. Hän heitti tunikan päältään ja souti kuin mielipuoli; mutta vaikka hänen paikka paikoin onnistuikin tempautua ympyrän ulkopuolelle, kulki hän yhtäkaikki aina samaa kiertoa ja tuli yhä lähemmäksi keskipistettä, jossa hän oli huomannut pursuavan, kuohuvan, suppilomaisen pyörteen. Silloin heitti hän epätoivoisena peräsimen kädestään, kavahti seisoalleen ja väänteli tuskissaan käsiänsä kuin mielipuoli. Vesilintu, joka lenti ohitse ja rääkyen lähenteli häntä, kuuli onnettoman kovasti huutavan: 'Kharybdis!' [Italian ja Sicilian välillä oleva pyörre.] Kohta ei ympyrä ollut kuin ainoastaan hiukkasen suurempi venheen omaa pituutta. Silloin heittäytyi poloinen nuorukainen venheen pohjalle, ummisti silmänsä, sulki korvat käsillään ja pidätti henkeään, kunnes aallot peittivät hänet ja hän vajosi syvyyteen".
"Lieneekö tuho todellakin ketään ihmistä tuolla tavoin kohdannut?" ihmetteli Torkvatus itsekseen. "Vai lieneekö se vain kuvallinen kertomus, ja mikä on siinä tapauksessa sen tarkoitus? — Voiko joku samalla tavoin tulla vähitellen vedetyksi perikatoon? Onko ehkä se ajatuspiiri, jossa äskettäin liikuin, ensimäinen noita tuollaisia ympyröitä ja — — —"
"Fundi!" huusi saattaja ja osoitti pientä kaupunkia läheisyydessä, ja muutamain tuokioiden kuluttua olivat matkamiehet jo sen kaduilla. Kuljettaja saattoi nuorukaisen pieneen majataloon ja, saatuaan välttävän palkkion, lähti pois. Torkvatus taasen haki esille ne kirjeet, jotka hänen oli jättäminen Fundiin, ja löysi helpolla sen, jolle kirjeet oli osoitettu. Tämä ei ollut kukaan muu kuin entinen tuttumme, koulumestari Cassianus. Hän otti Torkvatuksen varsin ystävällisesti vastaan, ja vieraan nauttiessa yhdessä isännän kanssa yksinkertaista ateriaa, kertoi tämä hänelle elämänsä vaiheet.
Hän oli syntynyt Fundissa ja oli Roomassa perustanut koulun, jonka osaksi oli tullut mitä parhain menestys; mutta luullen olevansa tunnettu kristittynä ja peljäten vainoa, oli hän vetäytynyt takaisin syntymäkaupunkiinsa, pannakseen alulle koulun täälläkin. Etevimmät kaupunkilaisista olivat luvanneet lupa-ajan päätyttyä antaa poikansa hänen kasvatettavakseen. Kun pahaa aavistamaton koulumestari piti vierastaan todellisena kristittynä, veljenä Kristuksessa, puhui hän avoimesti ja peittelemättä onnen vaiheistaan ja toiveistaan. Mitenkä hän olisi voinut aavistaakaan, että hänen luottavaisuudellaan tulisi olemaan niin turmiolliset seuraukset!
Päivä ei ollut vielä pitkälle kulunut, kun Torkvatus lausui jäähyväiset ja, tekosyyllä, että muka hänellä oli paljo toimitettavaa kaupungissa, hän epäsi kohteliaasti isännän tarjouksen tulla häntä majatalolle saattamaan. Hän osti itselleen paremman vaatteuksen, meni paraimpaan ravintolaan ja tilasi parin hevosia ja ajomiehen. Jotta Fabiolan asia tulisi toimitetuksi, oli välttämätöntä matkustaa yötä päivää ja vaihtaa hevosia joka asemalla. Siten jatkoi hän matkaa yhtä mittaa, kunnes tuli Bovillae'hen Albanus vuorten juurella. Täällä hän pysähtyi, vaihtoi matkapukunsa toiseen ja ratsasti, lyhyen lepohetken jälkeen, hyvillä mielin sen kaupungin porttia kohti, jonka muurien sisällä oli vallalla enemmän sekä hyvää että pahaa kuin missään muussa osassa maailmanvaltakuntaa.
Kahdeksas Luku.
Lankeemus.
Hienosti puettuna lähti Torkvatus viipymättä Fabiuksen asunnolle. Kun hän oli asiansa toimittanut, pyysi Fabius häntä iltaruualle, ja Torkvatus suostui kutsuun kursailematta. Sitten haki hän itselleen nykyisiä rahavarojaan vastaavan asunnon, ja löysikin sellaisen aivan vähillä puuhilla.
Niinkuin tiedämme ei Fabiuksella ollut tapana pitää tyttärelleen seuraa maahovissa. Silloin tällöin vain pistäysi hän lyhyemmäksi aikaa tuohon kauniiseen huvilaan. Rooman seuraelämä viehätti tätä nautinnonhaluista miestä enemmän kuin viheriät niityt ja solisevat purot. Kun tyttären läsnäolo kotona Roomassa piti isää jonkinlaisessa pakonalaisuudessa ja hän usein sen kautta tunsi itsensä sidotuksi ja häirityksi, antautui hän, tyttärensä oleskellessa maalla Campaniassa, hillittömän nautinnonhalunsa tyydyttämiseen. Hänen talossaan pidettiin kekkereitä ja pitoja, ja niissä oli läsnä henkilöitä, joita hän ei koskaan olisi uskaltanut saattaa yhteyteen Fabiolan kanssa. Pahassa huudossa olevia miehiä oli tyttären poissa ollessa hänen vierainaan; ylellisiä aterioita jatkettiin tavallisesti myöhään yöhön noppapelillä ja hurjilla juomingeilla.
Pyydettyään nyt Torkvatusta jäämään, lähti hän kutsumaan vielä muitakin vieraita. Näitä ei ollutkaan vaikea löytää. Koskaan ei puuttunut hilpeämielisiä tyhjäntoimittajia, jotka vain liiankin kerkkäästi odottivat tunnetun auliin isäntämiehen kutsuja. Matkalla kotia Tituksen kylpylaitoksilta kohtasi hän kaksi miestä, jotka näköjään tärkeistä asioista keskustelivat toistensa kanssa. "Arvelet siis huhun olevan totta?" kysyi toinen.