"Paljoa enemmän kuin ehkä luuletkaan", oli ilkkuva vastaus. "Sinä olet täydellisesti vallassani. Minun vallassani ovat rahasi" — ja Fulvius piti hänen nähtävissään Fabiolan kukkaroa — "maineesi, rauhasi, jopa henkesikin. Minun ei ole tarvis muuta kuin antaa vihjaus kristikumppaneillesi teeskentelystäsi, niin et kuuna päivänä uskalla astua heidän näkyviinsä. Minun ei ole tarvis muuta kuin päästää kimppuusi kaupunginprefektin poika, jolle äsken omistit niin imartelevia liikanimiä, niin seisot huomenna hänen isänsä tuomio-istuimen edessä ja olet kuoleva sen uskon puolesta, jonka olet pettänyt ja häväissyt. Corvinusta eivät pysty hillitsemään muut kuin minä. Oletko valmis nyt juopuneena pelarina hoipertelemaan Forumille ja esittämään itseäsi kristittynä?"
Ah, syvälle langenneella ei ollut rohkeutta seurata tuhlaajapoikaa parannuksen tiellä, niinkuin oli kulkenut tämän jälkiä synnin polulla, ja hänen tavallaan palata Isänsä tykö! Hän pysytteli muutaman aikaa sitkeästi vaiti; mutta Fulviuksella ei ollut aikomusta pysähtyä puolitiehen, vaan saattaa tehtävänsä perille asti. "No", alotti hellittämätön kiusaaja taasen, "oletko tehnyt valintasi? Tahdotko mennä kristittyjen luo tuossa tilassa vaiko Forumille huomenna?"
"En kumpaakaan", vastasi Torkvatus allamielin.
"Mitä sinä sitte aiot?" kysyi kiusaaja edelleen, ikäänkuin lävistäen kidutettua haukankatseellaan.
"Kaikki mitä tahdot, ei vaan sitä mitä äsken ehdotit", ähkyi onneton.
Fulvius oli saavuttanut sen, mihin oli pyrkinyt. Äkkiä muuttui hän käytökseltään vallan toisellaiseksi. Suurimmalla ystävällisyydellä koki hän nyt rohkaista uhriaan ja lupasi, ettei häneltä tulisi mitään puuttumaan; rahojakin hän saisi, millä pelata, jos hän antautuisi Fulviuksen johdettavaksi. Ja vähän emmittyään hän lausui julki, mitä hän odotti ja vaati vastapalvelukseksi. Mitä se sitten oli? Fulvius esitti vaatimuksensa niin selvästi ja täsmällisesti, ettei sitä käynyt väärin ymmärtäminen tai mitenkään muuksi selittäminen. "Nouse huomenna varhain ja liiku vapaasti ystäviesi seurassa, niinkuin ei olisi mitään tapahtunut. Mutta kerro minulle tyystin kaikki mitä näet, äläkä salaa mitään!" Niin sanat kuuluivat.
"Siis, kavaltajaksiko minun on rupeaminen?" oihki Torkvatus.
"Nimitä sitä miksi tahdot, sillä joko on sinun suostuminen siihen, tai odottaa sinua kuolema, pitkällinen kuolo. Saat valita! Mutta kiiruhda! Corvinus kuuluu kärsimätönnä astelevan tuolla edestakaisin".
"Kuolla en tahdo! Ennemmin mitä hyvänsä muuta!" kuului oihkiva vastaus.
Eipä ollut Fulviuksen helppo saada Corvinusta rauhoittumaan, vihan ja viinin villitsemä kuin hän oli. Vanhaa opettajaa kohtaan kytenyt viha, jonka kaikki muut hommat jo olivat saaneet melkein unhottumaan, leimahti taasen hänessä ilmi; hän himoitsi kostoa. Fulvius sai hänet rauhoittumaan lupaamalla ottaa tarkkaa selkoa vihatun asuinpaikasta, ja lopulta onnistui hänen saada pidätetyksi ystäväänsä malttamattomasta väkivallan teosta.