"Valitse sitte jälkimäinen", vastasi vanhus, entinen ilme kasvoissaan.
"Se tie on lyhyin ja helpoin".
"Mutta kunniani!" vastasi Fulvius. "Enhän saata suostua ottamaan vastaan rukkasia, niinkuin olen sinulle kertonut".
"Se on kuitenkin jo tapahtunut, ja tämä häpeällinen hylkääminen vaatii kostoa. Pidä mielessäsi, ett'ei sinulla ole hetkeäkään aikaa tuhlata hullutuksiin! Rahavarasi ovat melkein lopussa. Sinun täytyy ottaa ratkaiseva askel".
"Mutta olisihan sinullekin, Eurotas, mieluisempaa, jos voisin saada tuon rikkauden rehellisellä tavalla, enkä halpamaisilla keinoilla anastaisi sitä", lausui Fulvius. Sana "rehellisellä" pani ilkamoisen hymyn väreilemään vanhuksen huulilla. "Hanki omaisuus haltuusi millä keinoin hyvänsä, kunhan se tapahtuu lyhyintä ja varminta tietä! Eihän minun liene tarvis muistuttaa sinua sopimuksestamme, jonka tuntenet tarpeeksi hyvin. Joko pääsee perheemme entiseen arvoonsa ja entiseen loistoonsa tahi sammuu sen nimi sinussa ja sinun kanssasi. Se ei saa kauemmin elää häpeässä ja köyhyydessä".
"Minä tiedän sen jo, tiedän sen; ei sinun tarvitse joka päivä muistuttaa minulle asioiden tukalaa tilaa", vastasi Fulvius käsiään väännellen ja joka jäsenessään vavisten. "Anna minulle vain aikaa, niin kääntyy vihdoin kaikki hyväksi".
"Aikaa kenties niin kauan, kunnes kaikki toiveet ovat häipyneet?" vastasi Eurotas kylmästi. "Nyt juuri on asemamme kaikkea muuta kuin loistava. Mutta, lienee ehkä jo aika, että tulet tietämään ken oikeastaan olen", pitkitti hän.
"Etkö ollut ennen isäni uskollinen palvelija, jonka hoitoon hän uskoi minut?" kysyi Fulvius ihmeissään.
"En isäsi palvelija, vaan hänen vanhin veljensä, ja siksi juuri perheen pää", oikaisi Eurotas. "Siitä asti kuin isäni huolimattomuus ja tuhlaavaisuus saattoi perheemme loiston ja rikkauden häviöön, ei ajatuksillani ja toiveillani ole ollut kuin yksi tarkoitusperä, nimittäin sen entiselleen saattaminen. Luullen isäsi, minun nuoremman veljeni, paremmin pystyvän tätä päämäärää saavuttamaan, luovuin minä eräillä ehdoilla oikeudestani ja omaisuudestani. Noihin ehtoihin kuului, että sinun tulisi olla minun holhoukseni alaisena ja henkisen kehityksesi yksinomaan minun johdettavissani. Sinä tiedät, kuinka olen sinua kasvattanut, kuinka olen ahkeroinut yksinomaan istuttaa sinuun sitä, ett'ei sinulla valitessasi keinoja päämäärämme saavuttamiseksi saa olla mitään epäröimisiä".
Jännitetyllä tarkkaavaisuudella, hämillään ja kovasti häpeissään oli Fulvius kuunnellut tätä paljastusta; mutta synkeä vanhus jatkoi, tähystellen häntä terävin, läpitunkevin silmin: "Ethän kai ole unhottanut, minkä hirvittävän rikoksen kautta saatoimme perheen omaisuuden hajanaiset jäännökset sinun käsiisi".
Fulvius hytkähti, kuullessaan tämän muistutuksen, peitti kasvot käsiinsä ja pyysi: "Oi, älä mainitse sitä, Eurotas! Taivaan nimessä, säästä minua siitä!"