Fabiola tunsi itsensä syvästi nöyryytetyksi. Eihän hän saattanut kieltää tämän väitteen todenperäisyyttä! Hän muisti isänsä viittaukset mielettömistä luuloistansa.
"Minä kyllä tiedän", vastasi hän, "että rakas isäni erehtyi tässä suhteessa; mutta minä, jolta tuo kallis tyttönen ei mitään salannut…"
"Paitsi uskontonsa", puuttui Fulvius hänen puheeseensa, katkerasti naurahtaen.
"Vaiti!" jatkoi Fabiola. "Se sana kuuluu jumalan-pilkkaamiselta sinun suussasi. Minä tiedän, ett'ei hän sinua kohtaan tuntenut muuta kuin inhoa ja vastenmielisyyttä".
"Niin, sittenkuin sinä olit saanut ne tunteet hänessä hereille. Ensi kohtaamisemme hetkestä saakka olet sinä yhdessä tuon petollisen upseerin kanssa, joka on saanut niittää palkkansa, ollut katkera, leppymätön viholliseni. Hänelle olit sinä ajatellut sitä paikkaa, jota minä ajoin takaa. Hillitse kiukkusi; sillä sinun täytyy kuulla minua loppuun asti. Sinä olet hävittänyt maineeni, sinä myrkytit hänen tunteensa, sinä sait rakkauteni muuttumaan leppymättömäksi vihaksi!"
"Sinun rakkautesi?" puuttui Fabiola närkästyneesti hänen puheeseensa. "Ellei kaikki mitä olet sanonut, olisi ilkeätä valetta — mitä rakkautta sinä olisit saattanut tuntea häntä kohtaan? Mitäpä muuta arvoa sinä olisit voinut panna hänen teeskentelemättömään säveyteensä, hänen luonnolliseen vilpittömyyteensä, hänen harvinaiseen ymmärrykseensä, hänen viattomaan puhtauteensa, kuin mitä susi panee lampaan kärsivällisyyteen tai korppikotka kyyhkysen säveyteen? — Ei, hänen rikkauttaan, hänen korkeata asemaansa, hänen aateluuttaan sinä ajoit takaa. Minä luin sen liekehtivistä silmistäsi, kun ensi kerran tähystelit häntä basiliskikatsein!"
"Ei ole totta! Jos tarjoukseni olisi otettu vastaan, jos olisin sattunut saamaan arvokkaan puolison, olisin tuottanut asemalleni kunniaa; olisin ollut kodikas, tyytyväinen, lemmekäs, yhtä kelvollinen omistamaan tämän ystävän…"
"Kuin kuka hyvänsä", liitti siihen Fabiola, "joka tarjotessaan hänelle kätensä sanoo olevansa yhtä valmis kolmen tunnin kuluessa aviokseen ottamaan tai murhaamaan hänet. Mutta tyttö suostuu mieluummin jälkimäiseen, ja kosija pitää sanansa. Mene pois näkyvistäni! Sinä saastutat ilman, jossa liikut!"
"Minä menen, jahka olen toimittanut asiani, ja kun minä lähden, on sinulla hyvin vähän syytä olla iloinen. Sinä olet niin ollen vakaalla aikomuksella ja ilman syytä tehnyt kaikki rehelliset aikeeni tyhjiksi, hävittänyt ainoan toiveeni, riistänyt minulta yhteiskunnallisen asemani, arvoni ja perheellisen onneni. Mutta ei siinä vielä kyllin. Kaiken päälliseksi olet sinä ollut syyllinen kaikessa siinä, mistä nyt syytät minua. Olet salaa kuunnellut keskustelujani, olet tänään, unhottaen naisellisen arvokkuutesi, esiintynyt Forumilla minua vastaan julkisesti päättääksesi sen, minkä hiljaisuudessa olet alkanut, olet vastoin oikeutta ärsyttänyt tuomarit ja ihmiset minua vastaan ja sen kautta tehnyt minut vihattavaksi keisarinkin edessä. Jollei väkevämpi tunne kuin pelko olisi ajanut minua tänne, olisin kuin pyytäjiään pakoileva susi koettanut karata ulos lähimmästä kaupunginportista".
"Ja minä sanon sinulle, Fulvius, että niin pian kuin sen teet, on hyveiden mitta tässä jumalattomassa kaupungissa oleva suurempi kuin se nyt on", vastasi Fabiola. "Vielä kerran käsken sinua ainakin poistumaan talostani, tai lähden itse ulos!"