"Emme ole tulleet vielä loppuun", pitkitti Fulvius. Hänen kasvonsa olivat sillä välin käyneet yhä tulisemmiksi, hänen huulensa olivat verettömät. "Sinua on minun kiittäminen siitä, että nyt olen pakotettu lähtemään Roomasta rutiköyhänä, kodittomana karkulaisena, yhteiskunnan hylkynä; olet riistänyt minulta tuon armaan tytön, rauhan, kunnian ja kodin, mutta lisäksi olet vienyt minulta vaivalla ansaitun, laillisen omaisuuteni".
"Julkea, hävytön mies, joka tohdit soimata minua varkaaksi omassa talossani!" huudahti jalo roomatar vihastuneena. "Se on tuleva sinulle kalliiksi!" Fabiola tahtoi kavahtaa ylös, mutta sillä uhkauksella, että hänen ensi avunhuutonsa myöskin tulisi olemaan hänen viimeisensä, painoi Fulvius hänet alas leposohvalle ja jatkoi kylmäverisesti: "Minä toistan vielä, mitä olen sanonut. Eikö sitä syystä voida nimittää minun omakseni, minkä olen hankkinut niin paljolla vaivalla ja taistelulla ja viettämällä niin monta unetonta yötä. Nimitä verirahoiksi niitä jos tahdot — hyvä se, mutta sitä katalampaa on, että sinä niin häpeällisellä tavalla riistät ne minulta. Eikö ole sama, kuin jos rikas ottaisi koiralta pois saaliin, sittenkun koira on tullut verisesti haavoitetuksi sitä pyytäessään?"
Tähän saakka oli Fabiola urhoollisesti tukahuttanut kaiken pelon, mutta nyt valtasi hänet kammo, kuultuaan nämä sanat. Hän oli yhtäkaikki aivan avutonna sekä kokonaan väkevän, raivokkaan miehen vallassa, jonka hänen luulonsa mukaan, ainoastaan mielettömyys saattoi johdattaa sellaisia puhumaan. Kooten kaiken mielenmalttinsa vastasi Fabiola siis näköjään tyynenä, katsoen rohkeasti häntä silmiin: "Pyydän sinua, mene nyt. Jos haluat rahoja, niin saat; mutta pyydän, että menet pois, ettei vihasi vie sinulta järkeäsi".
"Mitä sinä oikeastaan kuvittelet mielessäsi?" vastasi Fulvius ivallisesti.
"Että sinä väärin luulet minun tämmöisenä päivänä voivan edes unissani ajatella serkkuni omaisuutta tahi käyttää hänen väkivaltaista kuolemaansa omaksi hyväkseni".
"Ja kuitenkin on asianlaita niin. Keisari on itse sanonut minulle, että hän on lahjoittanut sinulle kaikki. Ja ethän tahtone uskotella minulle, että tämä antelias, jalomielinen ruhtinas koskaan on lahjoittanut pois penniäkään, ilman että häntä on rukousten kautta saatu siihen taivutetuksi?"
"Siitä en tiedä mitään", vastasi Fabiola. "Mutta sen tiedän, että kernaammin olisin kuollut puutteeseen kuin pyytänyt itselleni pienintäkään ropoa sellaisista rahoista".
"Pitäisikö minun sitten uskoa, että joku tässä kaupungissa on ollut niin jalomielinen, että pyytämättä on tehnyt sen sinun puolestasi? Ei, se olisi liiaksi uskomatonta. Mutta mitä tämä on?" Samassa sattuivat hänen silmänsä lahjoituskirjaan, joka oli pöydällä; hän silmähti hätäisesti sen läpi ja jatkoi sitten kiristäen hampaitansa kiukusta: "Nyt todistan sinut syylliseksi siihen halpamielisyyteen, ahneuteen, julmuuteen ja muihin paheisiin, joista olet minua soimannut. Sinä olet itse paljoa suuremmassa määrässä syypää niihin. Katsos tätä kauniilla käsialalla kyhättyä asiakirjaa ja uskalla sitten väittää, ett'ei kaikki ollut valmistettu jo ennen serkkusi kuolemaa! Ja tätä sinä, teeskentelijä, et ole häikäillyt tekemästä, seistessäsi suojelevaisena ja vesissä silmin tuon pahaa aavistamattoman sivulla!"
"Lakkaa, sinä hurjapäinen", huusi Fabiola voimatta kestää tuon raivostuneen liekehtivää katsetta. Mutta Fulvius jatkoi vielä kiihkoisemmalla äänellä: "Ja nyt, kun olet ryöstänyt minut niin häpeällisellä tavalla, nyt tarjoat minulle rahoja! Tehtyäsi suunnitelmani tyhjäksi, tarjoat minulle sääliäsi! Saatettuasi minut kerjäläiseksi, uskallat tarita minulle almua, almua omasta palkastani, semmoista jota helvettikin suopi kadotetuille uhreilleen!"
Fabiola nousi uudestaan, mutta Fulvius tarttui häneen ja piti häntä rautakourin kiinni. "Ja kuule nyt, mitä vielä viimeksi tahdon sanoa sinulle", jatkoi hän käheämmällä äänellä. "Anna pois minulle, mitä vastoin oikeutta olet itsellesi anastanut. Se on väärin, että minä olen tehnyt työn ja sinä kannat maksun siitä. Luovuta omaisuus minulle vapaaehtoisena lahjana, niin minä lähden tieheni. Jollet sitä tee, niin olet allekirjoittanut oman kuolemantuomiosi". Näitä sanoja säesti hurja, uhkaava katse.