"Rakas kristitty! O, että sinäkin tällä siunatulla hetkellä tuntisit tämän autuuden, sen autuuden, jonka wakuutus syntein anteeksi saamisesta myötänsä tuo! — ja minä tiedän, että sinä sen tunnet; sinun rohkeudes tällä painawalla hetkellä todistaa sen, sinun Herrassa riemuitsewa sydämmes on minulle sen sanonut. Mahtakoon tämä tunto waikuttaa tykönäs sen tyytywäisyyden Jumalan tahdon alla ja sen rohkeuden, jota sinä ehkä nyt tarwitset, jos Jumala sen onnettoman tapauksen kautta, joka sinua tautiwuotteella laski, tahdoi walmistaa sinua wastaanottamaan hänen kutsumustansa täältä! Ero on sinulla maallisten suhteen katkera. Sinä muistelet niitä kaksi heikkoa olentoa, joidenka äiti ennen sinua on poismennyt täältä ja jotka sinun eros kautta jäisiwät orwoiksi. Sinä ajattelet niiden raukkain kyyneliä, jos saawat kuulla, että, kuin saattiwat sinua rantaan matkalla ruwetessas, se oli wiimmeinen kerta, kuin näkiwät sinun, wiimmeinen kerta, kuin heitä syläilit. — Nämät muistutukset tekewät tawallisesti muutoksen hetken waikiaksi, katkeraksi; mutta älä sure heidän tähtensä, waikka he orwoiksi jääwät, Hän, joka ruokkii taiwaan lintuja ja waatettaa pellon ruohon, Hän on isättömäin isä ja tuki niille, joidenka tuki on kaatunut. — Hän on sinunkin lapsiais lohduttawa ja siunawa, Hän on lähettäwä Enkelinsä taluttamaan heitä ajan myrskyin ja waiwaloisuudein lepitse, jos niinkin käwis, että olisiwat waaditut toisten owella anomaan ylöspitonsa ja werhonsa. — Älä siis sure heidän tähtensä; älä anna huolen heistä ja muista maallisista sowaista sielus kirkkauden tällä pyhällä hetkellä; waan ylennetty tomusta, onnellinen siitä tunnosta, ettäs olet armoitettu, käytä ne waipuwaiset elämän woimat, jotka sinulla wielä on jälellä, päästääkses kiintiämmään yhdistykseen Wapahtajas kanssa. — Näin taidat tyytywäisyydellä wastaanottaa Herran kädestä mitä Hän nyt hywäksi löytää laittaa sinulle, elämän eli kuoleman; niin olet sinä näkewä taiwaan tienoin walkenewan, kuin maa pimenee silmäis edessä. Rukoile Herralta woimaa tähän; huokka, että se pyhä atria, joka sinulle nyt walmistetaan, tuotais sinulle sen wahwistuksen, wakuutuksen ja woiman, jota wapahtajamme tällä tarkoittanut on. — Herra se pyhä, mutta myös laupias Jumala, jotas auksihuudat, Hän, joka nytkin on läsnä tällä wuotteellas. Hän suokoon sinulle tämän armon, antakoon siunauksensa tähän pyhään toimitukseen ja siunatkoon sen rukouksen ja synnintunnustuksen, jonkas Hänen tykönsä lähetät —" —
Synnintunnustuksen luettua annoi rowasti sairaalle synnin päästön ja teki hänen sakramentistä osalliseksi, — ja kuin sitte oli sanonut hänelle muutaman wirwottawaisen totuuden, läksi tuwasta. Toisetkin erkannuiwat samassa sieltä jättäin sairasta yksinään.
Kaiken illan pyhillä miettimisillä ja palaawalla rukouksella wietettyä, kutsui sairas wielä ystäwänsä Paawon luoksensa, käski hänen murhetta pitää lapsistansa, lopettain näin: "jos he tulewat siihen ikään, että itset älywät hyötyänsä, sano heille jää-hywäisiä minulta ja minun wiimmeinen toiwotukseni täällä, että tosin etsisiwät onneansa maailmassa, mutta ei niin, että se poispoistais rauhan omasta tunnosta, waan sitä onnea, joka seuraa Jumalan pelwosta ja rehellisesti täytetyistä welwollisuksista, sitä ainoa tarpeellista, joka saattaa elämän huwaksi ja antaa tywännön kuolemassa, — ja kiitoksia nyt, Paawo, hywyydestäs minua ja lapsiani kohtaan; Jumala palkitkoon sinua siitä. —" — Tämän sanottua waikeni hän, ja wähän ajan perästä oli hänen sielunsa jättänyt ruumillisen majansa. Muutamia päiwiä sen jälkeen, wiettiin hän wiimmeisseen lepokammiohon, ja Paawo kustansi hänelle kauniit maahanlaskiaiset, johon melkeen kaikki pappilan aluswäki oli kutsuttu, paitsi muita.
Paawosta ei tahtonut miestä tulla, hänen woimansa waipuiwat, ja pian älyiwät rowasti ja muutkin, hänen kääntywän lawan tautiin. Annettiinpa hänelle sentähden rohtojakin, jotka lääkäriltä määrätyt oliwat, mutta tauti oli jo niin waltaan pääsnyt, ett' eiwät waikuttaneet muutosta; hänen täydyi siis ruweta wuotteella. Äitinsä laitti hän hakemaan; mutta wiikon wiiwyi, ennenkuin tuli. Paawon ei kuitenkaan tarwinnut kaipata mitään hoitosta; sillä sisarrillisella lempeydellä ja huolella murhetta piti Lowisa hänestä. Hän oli oppinut ja tottunut kohtamaan sairaita hellemmin, kuin talonpojista tawallista on, ja hänen oma hywä sydämmensä älysi parhaamman keinon, taitaaksensa Paawon mieltä noudatta.
Äitin tulossa oli Paawo jo joteskin huono, ja kyynelillä edeskannoi hän rowastille, rouwalle, mamsellille ja Lowisalle sydämmensä kiitollisuuden sen hoiton edestä, jonka hänen pojallensa oliwat antaneet. Kuultua mitenkä hänellä oli Lowisan urhoollisuutta ja jaloa mielen rohkeutta kiittää siitä, että hänen poikansa meri hädässä tuli autetuksi, ei laimiinlyönyt erinäisesti häntä tämän tautta kunnioittaa, pitäen sen onnena onnettomuudessa, että wielä kerran sai nähdä poikansa, että jos tautiwuotteella kuoliskin, kuitenkin saada kiinnipainaa hänen sammuwaiset silmänsä, jota häneltä olis ollut kielty, jos meren pohjassa olisi hautansa löytänyt. Lowisa waan ei tahtonut tätä kunniata ja kiitosta wastaanottaa, sanoden ainoastaan welwollisuutensa tehneen, jonka laimiinlyöminen olisi saattanut häntä edeswastaukseen maallisenkin oikeuden edessä.
Kolmet wiikkoa potettua tuli Paawo niin huonoksi, että warosi ei enää nousewansa wuotteelta, ja aina tarkka ja huolellinen toimituksissaan, tahdoi hän selwäksi paperiin panettaa wiimmeisen tahtonsa ja toiwotuksensa ja lähetti rowastin apulaista hakemaan testamenttiä kirjoittamaan. Tullelle lausui hän äitinsä ja saapuwille kutsutuin wierain miehien läsnäollessa asioistansa ja käski sitte magisterin puolestansa kirjoittaa testamentin, joka suomeksi kuuluu näin:
"Miettien elämän wajawaisuutta ja kuinka tietämätöin kuoleman hetki on, tahdon minä, waroen tästä taudista en enää paranewani, jälkeenjääwästä omaisuudestani säättää kuin seuraa:"
"Jos näin naimattomana kuolen, muita lähellissiä ei jättäen, paitsi äitiäni, on wiimmeinen tahtoni, että kaikki minun sekä kiintiä että irtain omaisuudeni kuollessani tykölankee nimitetylle äitilleni, kuitenkin seurawilla erkauksilla ja ehtoilla:"
"1:siksi pitää loismiehen Philppu Korhoisen wainajan lasten, Adamin ja Lisan, äitiltäni, eli jos hän kuolis, hänen perillisiltään holhottaman ja elätettämän minun tilallani ja pidettämän kuin talon omia lapsia siihen asti, kuin täyttäwät wiisitoistakymmentä wuotta, ja sitte talosta poislähteessä kumpasenkin saaman sata ruplaa paperia."
"2:seksi pitää *** pappilan sisuspiialle Lowisalle, jonka huolen kautta meri hädästä autetuksi tulin ja joka sitte sairaudeni ajalla helleydellä minua on hoitannut, kuusi kuukautta kuolemani jälkeen uloslainatuista rahoistani maksettaman 200 ruplaa."