"3:neksi tulee *** pappilan torpparien, Jaakon, Antin, Matin ja Juhanan, jotka ynnä Lowisan kanssa minun awukseni riensiwät, jokaitsen saada 50 ruplaa."
"4:neksi lahjoitan minä waiwaisille syntymä pitäjässäni 100 ruplaa ja samati waiwaisille tässä pitäjässä 100 ruplaa, joita summia kuusi kuukautta jälkeen kuolemani pitää seurakuntain kirkko-herroille laitettaman."
"5:neksi. Jos minä kuitenkin tästä taudista parannuisin, ja Jumala minulle wielä terweyden soisi, tulee tämä testamentti-kirja samassa mitättömäksi ja kirjakappaleet minulle takaisin annettawiksi, olleen minulla wapautta ja oikeutta käyttää omuisuudeni, niinkuin sitte hywäksi löydän."
"6:neksi. Tämän testamentti-kirjan — josta olen teettänyt kolmet kappalta, joista yksi pitää tallella pidettämän tämän seurakunnan rowastiltä, toinen kirkkoherralta syntymä pitäjässäni ja kolmas äitiltäni — olen minä wapasta tahdosta ja täydessä tunnossa toimittanut ja saapuwille kutsutuin wierain miehien läsnäollessa omalla nimi-piiruttamisellain wahwistanut."
*** Syyskuussa 18—.
Paawo.
Näin kirjan walmistettua, johon kuitenkin Paawon sukunimikin pantiin ja niinikään muittenkin tässä kirjassa nimitetyin, kirjoitti magisteri itsensä kirjan tekiäksi, ja wieraat miehet piiruttiwat tilamerkkinsä — ja sitte jaettiin ne kolmet kappalta niinkuin kirjassa säätty on.
Tästä Paawon tuumista ei ollut äiti niinkään hywillään; luulipa yksinään saawansa häntä periä. Mutta ei kuitenkaan wirkkanut mitään, toiwoden wielä saawaan poikansa eloon. Tästä hetkestä asti rupesi myöskin karsasti katselemaan Lowisata, sillä arweli ei ainoastaan kiitollisuuden ja ystäwyyden määränneet hänelle sen suuren summan, waan jonkun hellemmänkin tunnon olewan heränneen poikansa sydämmessä Lowisata kohtaan.Sywässä murhessaan aina ajatellen poikatansa ei wielä kohdellut Lowisata pahasti; mutta näkyipä toki, että koitti estää häntä kahde'keskeen Paawon kanssa olemasta, waroen ehkä Paawon haastawan hänelle rakkaudestaan ja terweksi tultua anowan omakseen. Äiti ajatteli Paawon parantuneenna ja kotiin tultua pian woiwan unhottaa Lowisan ja ottaa rikkaamman tytön awioksensa. Tässä äitin suuri koettelemus osottaiksen. Hän oli asian oikein aihellut; sillä tawallisesti käykin niinkuin hän ajatteli. Kuinka usein eikö pojat käy tyttylöitä mielittelemässä, ja kuin saawat puolellensa taipumaan, alentawat heidät ja sitte, lihallisen himonsa tyydytettyä, jättäwät sillensä kaippauksen kyyneliä wuodattamaan pettäjänsä yli, joka kaikki lupaukset ja walat unhottain eli mitättömänä pitäen käänsiksen muihin seikkohin — ja ehkä katkeraimmia kyyneliä kaipatessa sitä kalliinta tawaraa, mitä neitselle on, hänen wiattomuuttansa? Jos uskoisimmekin harwoin miehien näin kunnottomain olewan, löytyy kuitenkin niitä usiampia, jotka tyttöön rakastuneet pyytäwät häntä omakseen, wannoen ikuista rakkautta ja uskollisuutta, mutta sitte — waikka tyttö jo oli mieltynyt heihin ja osottanut samat tunnot ja liikutukset — jouduttua toisille tienoille, unhottawat tämän entisen rakkaudensa ja rupiawat toista tawoittelemaan, jota ehkä samalla tawalla sieltä poismuuttaissa unhottawat ja jättäwät.
Että tainkaltainen käytös on hywinkin tawallinen näinnä aikoinna, joinna niin paljon puhutaan ja kehutaan miehen kunniasta ja arwosta, joinna tämä wanhain wakaisten sananlasku usein kerrotaan: sanasta miestä, sarwesta härkää — yksikukin lukioistani kyllä huomaitsee; mutta jos näin sopinee Paawosta ajatella, ja mitenkä äiti tunsi poikansa luonnon, saamme wasta kuulla.
Lowisa, kuultua Paawon testamentissä määränneen hänellekin rahasumman, ei ensinkään siitä ilostunut. Luulipa hänen liikutettuna hillittämättömältä kiitollisuuden tunnolta sydämmensä heikkoudesta sen tehneen, ja toiwoden hänen wielä paranewan, ei olisi suonut hänen tautiwuotteella mitään päättää, jota terweksi tultua ei olisi hywäksi katsonut, waan purkannut. Lowisa tahdoi hänen siis wielä potessa testamenttiä purkamaan, siinä mitassa, kuin se häntä itseä koski, ja puhui siitä rowastillekin; mutta tämä enämmin Lowisan puolta pitäwä, kuin itsekään, ei suwainnut, ja sai Lowisankin luopumaan näistä aikeistaan. Hän sanoi luulewansa Paawon pian parantuwan, ja testamentin samassa olewan mitättömän; "mutta," lisäsi hän, "jos nyt rupiat sitä rikkomaan ja asetat itsiäs hänen hywää tahtoansa wastaan, on uskottawa, hänen siitä niin pahaksuwan, että tulee huonommaksi. Tauti on nyt juuri murteessa, ja pieninkin huoli ja wastoinkäyminen saatais wiedä hänen hautaan." — Lowisa näin aikeistaan luowutettu, taiwui perätin rowastin tuumiin, eikä siitä asti sanaakaan wirkkanut testamentistä.