— Ahola! ehätti yksi körttiläisjoukosta, Keski-Kummun isäntä, huikahtamaan.
— Pysähtykää meidän joukkoon puhelemaan! kehotti pappi kuuluvalla ystävällisyyttä soinnahtavalla äänellä.
Hermanni, asettuen tien syrjään aidan viereen, seisahtui.
— Täällä on vaimonne meidän joukossa, sitä mieluummin kai te seuraan yhdytte, arveli pappi kun oli joukkoineen lähelle miestä tullut. — Päivätöissä pappilassa olen nähnyt teidänkin, ja kirkossa ettekös istu aina yksinänne ovimmaisessa penkissä?
— Kyllä minä istun, vastasi Hermanni hyvinkin hämillään. Nyt oli tullut peräti huomatuksi, paheksui hän ajatuksissaan.
— Vaimoltanne sain kuulla että te olette sairastellut vaan jo parantunut jossakin määrin, jatkoi pappi. Meidän tulisi ottaa kaikki rasitukset ja vitsaukset Herran kädestä kurituksena taikka oikeammin rakkaudenvetona kääntymään Hänen puoleensa.
— "Jota Herra rakastaa sitä Hän myös kurittaa", luki Keski-Kummun isäntä muististaan.
— Niinhän se Herra antoi Joopinkin saatanalle runneltavaksi, mutta rakasti yhtäkaikki suuresti häntä, lisäsi joku toinen siihen.
— Ja Taavettia, kyllä sitäkin kuritettiin, säesti kolmas joukosta.
— Minäpäs sen muuna taudinkaan ottaa vastaan kuin Herran herättämiskeinona, myönteli Aholan Hermanni.