Tämän miehen kohtalosta oli Aholan Hermanni ottanut tarkan vaarin, ja milloin vain tuli oma tai ihmisten elämä yleensä puheeksi, hän lausui:
— Pitää elää suhdalla ja taiten kaikessa ettei käy kuin Keski-Kumpulaisen. Alkuaan myöten se kerä vieriää, lisäsi hän vielä tavallisesti, — mitä tuo Kumpulainenkin, poukahdellen sinne tänne alusta alkaen ja viimein vierähti kukkulalta syvänteeseen.
Kevään tullen jäät lähtivät aikanaan ja kaikinpuolin näytti toivohikkaalta synkkämuistoisen talven perästä. Hengissä ja terveenä olevat ihmiset alkoivat rohkein mielin katsella elämää ja tulevaisuutta. Mutta useimpain — hyvin monen talollisenkin — oli lähteminen uittoon. Melkein ylituleensa olivat ihmiset velassa Mutkan herralle, jonka viljakauppa oli paisumistaan paisunut. Velka oli suoritettava uitolla, mutta harvalta se kuitiksi tuli yhden kevään uitolla kun palkkaa laskettiin paraille miehille ainoastaan 1 markka päivältä ja työ oli tehtävä omin ruokinsa — vaan lyhenihän toki vähäsen. Niinpä Alkulan Mattikin saattoi ainoastaan toivoa velkansa jonkun verran lyhenevän. Rohkein mielin hän sairautensa jälkeen uusia voimia saatuaan lähti työhön ajatellen että niin monen lapsen isänä hänen ainakin yrittää täytyy, kävi sitten puuhun tai kiveen.
Hyvillämielin ryhtyivät Aholan asukkaat peltotöihinsä, kun olivat velattomina päässeet kovien koettelemusten ajan läpi, mikäli kesän alusta saattoi päättää, parempaa lupaavan ajan kynnykselle. Tottapahan, ajattelivat vanhukset, myös Maijalle ja Matille parempina vuosina apu koittaa. Hyvä että poloista joukkoa on voitu talven yli hoivata. Kaunis kevät antaa uusia voimia heillekin…
Eräänä ihanana aamuna, jolloin kedot ja oraat ensi kertaa kauniisti vihannoivat, sanoi Hermanni vaimolleen:
— Meidän pitäisi kovimmissakin kohtaloissa jo osata iloita siitä että apu tulee aikanansa.
— Jospa osaisimmekin iloita kovan aikana, niin olis elämä autuutta aina! vastasi vaimo, ja silmistä kajasti toivon valo kuin ihana aamurusko.
Ja lintuset visersivät pellon syrjässä vesakossa, soinnuttuen ihmisten elpynyttä mieltä.
VIII. Etsimään.
Toistakymmentä vuotta aikaa viimeisestä on kulunut. Ja ovathan ne asiat, sekä Aholan että yleiset, ehtineet kokolailla muuttua.