Hilman mieli oli paljonkin toisenlainen kuin Juliuksen. Hän oli vilkas ja iloinen, ei hengelliset asiat eikä muut huolet olleet häneen syvästi leimaansa painaneet. Mutta mielellään hänkin luki ja opetteli kirjoittamistakin, ja tiedot olivat hänestä hauskoja, eikä hän milloinkaan vaipunut niiden ristiriitaisuuksia tai tosiperäisyyksiä miettien selvittelemään. Hän näytti mieleltään veljeään voimakkaammalta ja ruumiinkin puolesta oli hän, sukupuoleensa katsoen, nuoremmuudestaan huolimatta Juliusta voimakkaampi. Isä ja äiti tapasivatkin piloillaan sanoa: Paremmin tuo Hilma sopis pojaksi kuin tytöksi, ja Julius taas paremmin tytöksi.
Mutta se oli kuitenkin joihinkin määrin yhteistä molemmissa että Hilmakin halusi herroihin, tuntemattomiin ja kauvaksi, ja tämä hänen halunsa oli hyvin kiihkeä, joka vastaansanomisista ei laisinkaan masentunut. Papin rouva ja pappilan röökynät olivat hienolla sukevalla olemisellaan saaneet hänessä hereille yhtäläistä samanmoiseksitulemisenhalua kuin pappi ja muut joskus nähdyt herrasmiehet Juliuksessa.
Muutamia vuosia takaperin siitä kevätkesästä, jolloin tämän luvun pääasia tapahtui, oli Kala-Jussi ja Sarvi-Ulla otettu kotureiksi Aholaan. He olivat olleet monessa paikassa, tuskin vuotta missään, eikä kukaan enää heille luvannut paikkaa Ullan suupalttisuuden ja sen tähden, että Jussi laiskuuksissaan makasi niin monet päivät kotona, josta Ulla lakkaamatta miestänsä haukkui. Sen lisäksi piti Ulla usein aika meuhakkaa toistakymmentä käyvän juonikkaan poikansa kanssa, milloin luudantyveä korvalle antaen, milloin mitenkin reukaloiden häntä isän ollessa välinpitämätön koko asiasta. Kuka moista mustalaisjoukkoa viitsi huoneessaan pitää ja kuulla lakkaamatonta riitelemistä ja meuhakkaa! — jahkaisivat ihmiset jokapaikassa. Hermanninko sitte täytyi rauhalliseen kotiinsa ottaa moiset?! Hän hyvin tunsi Ullan suurisuisuuden. Mutta he pyysivät niin kauniisti, oikein rukoilevasti, molemmat miltei kyynelsilmin, että antakaa nyt suojaa, kuu ei missään sitä saada! Hanna heltyi melkein kyyneleihin hänkin, ja Hermanninkin valtasi armeliaat tunteet ja ajatteli asiaa sallimuksena ja koettelemuksena — täytyyhän kristityn auttaa hätääntynyttä — ja lupasi: saa tulla koetteiksi kun maksaa 12 markkaa hyyryä vuodessa.
Toisinaan otti Ulla oikein pilkatakseen Juliuksen ja Hilman herroiksi pyrkimisen aikeita. Kun Aholan Julius — tapasi hän asetella — tulee kiiltävissä saappaissa ja korkeassa silkkihatussa keppi kädessä maantiellä minun vastaani, niin minä tietysti menen kauvas ojan taa ja niijaan syvään ja kysyn että muistaako hyvä herra enää tämmöistä veuhkanaa, kuin Sarvi-Ulla, olleenkaan. Ja kun Hilma röökynänä taikka rouvana leveissä kurttuhameissa ja samettipäällyskenguissa hienosti hipsuttelee herrain kamarin lattiaa ja katsoo pihalle ja puistatellen panee: phyi, phyi kun siell' on ruma ilma — niin tulen minä niijaillen ja sanon että kaivettiin tuota ennen yhdessä syksyrämpsyissäkin perunoita Aholan pellolla ja oli hameet ja kourat vahvassa mullanpevussa. — Kiusatut yrittivät toisinaan suuttua, mutta Ullalla oli tavallisesti niin mukavaa sanottavaa lisäksi että katkeruus muuttui nauruksi. Julius kuitenkin yksinäisyyteen tultuaan vakavamielisenä paheksui tuota kiusaamistakin, sillä — ajatteli hän — samaa se on isän ja äidinkin mieli, semmoista kummaksumista tuossa asiassa, vaikkeivät he tee pilkkaa.
* * * * *
Oli maanantaipäivä muutamia viikkoja ennen juhannusta. Aholan vanhin poika Jussi teki lähtöä matkalle Amerikkaan. Ja Julius ja Hilma olivat tositouhuissa mukaan Vaasaan saakka.
Isä istui käsi poskella pöydänpääakkunan kohdalla penkillä ja äiti, huivi hyvin silmille vedettynä, kudoskeli sukkaa periakkunan pielessä. Ulla istui takkakiven nurkalla, suuresta visapiipusta haikuja töllyytellen.
— Olispa mukavaa — alkoi Ulla naurahtaen ja savua pölläyttäen — kun sais koko Aholan asukkaineen päivineen siirtää hurautetuksi Amerikkaan. Niin että veis minunkin sinne. Äijä (tarkoittaen miestänsä, joka tällä kertaa oli kylässä työssä) sais jäädä kotimaahan. Minä pääsisin sinne Amerikan herroja kuppaamaan. Kai siellä kuppuustakin maksetaan parempi palkka kuin täällä, jossa vain penni sarvelta annetaan. Poika juntus sais tulla samassa kyydissä. Panisin siellä suutarinoppiin. Siellä kumminkin on parempia suutaria kuin täällä. Isänsä opissa ei siitä hääviä suutaria tule, vaikka kyllä se Jussi aikoinaan neulomaan kykeni. "Vaan kaikki Jussilta näyttää kun vanhaksi tulee…"
— Niin se Ulla puhua veuhtoo aprikoimatta asiaa tarkemmin, lausui
Hermanni. Minulle on Jussin lähtöhomma tuottanut syvää surua; samoin
Juliuksenkin ja Hilman maailmallemenopuuhat.
— Ja minulle, yhtyi Hanna. Tämä suru vie minut hautaan. Lapset eivät tietäne kuinka koskee äitiin heidän menonsa niin kauvaksi ettei saa nähdä tuskinpa kuullakkaan heistä mitään. Olishan tässä Aholassa toimeentultu kaikki… Kyyneleitä tipahti hänen rypistyneille poskilleen.