Pian aukenivat Tshitshikow'ille avarammat alat. Asetettiin näet komitea jotakin kruunun rakennusta varten, johon oli määrätty suuret summat rahoja. Tähän komiteaan osasi hän päästä jäseneksi ja osoitti siinä pian erinomaista toimeliaisuutta. Komitea ryhtyi asiaan heti kohta. Kuusi ajastaikaa puuhasi se tämän rakennuksen kimpussa, mutta ilman-alako se lienee ollut haitallinen vai tarve-aineetko sopimattomia, — se vaan on varma, ett'ei kruunun rakennus noussut perustustaan ylemmäs. Sen sijaan ilmestyi kullekin komitean jäsenelle muilla haaroin kaupunkia kaunis uudenmallinen talo, — siellä mahtoi maanlaatu olla parempi. Komitean jäsenet rupesivat jo tulemaan hyviin varoihin; yhdestä ja toisesta tuli jo perheekäs mies.

Nyt vasta, ja vasta nyt, alkoi Tshitshikow vähitellen vapautua kieltäymyksen ja armottoman uhrautumisen tuimista lainsäännöistä. Nyt vasta lievensi hän pitkän pitkän paastonsa ja nyt nähtiin, ett'ei hän aina hyljännyt nautinnoita, joista oli osannut kieltäytyä tulisen nuoruuden päivinä, jolloin ei kukaan saata kokonaan hillitä itseänsä. Tulipa yhtä ja toista ylellistäkin: hän hankki jotenkin hyvän kokin, hienoja paitoja Hollannin palttinasta. Jo osti hän verkaakin itselleen sellaista, ett'ei mointa ollut kellään koko läänissä; tästä puolin rupesi hän pysytteleimään enimmästä päästä ruskeissa ja punertavissa, valkosäkenisissä kankaissa. Jo oli hänellä hevosparikin, ja itse hän piteli sivullisen ohjasta, pakottaen sitä juoksemaan kiekkuroiden. Jo tuli hänelle tavaksi pestä ruumista pesusienellä ja odekolonin sekaisella vedellä; jo tuli hänelle tavaksi ostaa jotenkin kallista saippuata, joka tekee ihon sileäksi; jo…

Mutta tuossapa määrättiinkin äkkiä entisen lallukan sijaan uusi esimies, sotaherra, ankara herra, lahjan-oton ja kaiken vääryyden vihaaja. Heti seuraavana päivänä pani hän jo kaikki virkamiehet pahempaan kuin pulaan, vaati tilit, näki laskut vaillinaisiksi, näki vailinkeja joka haaralla, huomasi samassa kauniit uudenmalliset talot, ja nytkös alkoi tutkinnot ja hutkinnot. Virkamiehet pantiin viralta pois; uudenmalliset talot joutuivat kruunulle ja muutettiin mikä armeliaisuuslaitokseksi, mikä kouluksi sotamiesten lapsille. Niin meni herroilta kaikki varat ja mahti kuin tuhka tuuleen ja Tshitshikow'ilta pahemmin kuin muilta. Hänen kasvonsa, niin miellyttävät kuin olivatkaan, eivät miellyttäneet uutta päällikköä, — mistä syystä, ties taivas, välistä ei semmoiseen tarvitse olla syytä ensinkään — ja niin rupesi päällikkö vihaamaan Tshitshikow'ia kuin kuolemata. Mutta hän kun sittenkin oli sotaherra eikä siis tuntenut perinpohjin kaikkia siviliherrain vehkeitä ja koukkuja, niin pääsivät jonkun ajan perästä, rehellisen ulkomuodon ja teeskentelytaidon avulla, hänen suosioonsa ja armoonsa toiset virkamiehet, eikä aikaakaan, niin oli uusi esimies vielä pahempain lurjusten käsissä, vaikk'ei hän ollut osannut aavistaakaan heitä semmoisiksi. Hän oli päin vastoin tyytyväinen, että oli viimeinkin saanut oikeita virkamiehiä, ja kehui ja kerskaili taidostansa, kun hän muka osasi erottaa ihmisiä. Virkamiehet pääsivät kokonaan hänen luonteensa ja tapainsa perille. Kaikista hänen alamaisistaan tuli kauheita vääryyden vainoojia; kaikkialla, kaikissa asioissa he vainosivat sitä, niin kuin vainoaa kalamies ahraimella lihavata sampea, ja vainosivatpa niin toimellisesti, että vähän ajan perästä oli joka miehellä moniahta tuhat kolikkoa taskussaan. Tähän aikaan palasivat totuuden tielle monet entisistä virkamiehistä ja pääsivät jälleen virkaan. Tshitshikow se yksinään vaan ei voinut hieroutua enää takaisin, vaikka kovinkin puuhasi hänen puolestaan, kaikkialla käypäin suosituskirjeiden yllyttämänä, ensimmäinen sihteeri. Tämä oli täydellisesti oppinut vetämään kenralia nenästä, mutta tässä asiassa hän ei voinut saada toimeen yhtään mitään. Esimies näet oli senlaatuinen mies, jota kyllä vedettiin (hänen tietämättänsä kumminkin) nenästä, mutta kun hänen päähänsä kerran oli joku ajatus iskenyt, niin siellä se sitten istui kiinni kuin rautanaula, ei sitä sieltä saanut irti keinoilla eikä millään. Viisas sihteeri ei voinut saada aikoin muuta kuin että Tshitshikow'in virkatodistus kumminkin jäi puhtaaksi, ja siihenkään hän ei saanut esimiestä muutoin taipumaan kuin armahtavaisuudesta, kuvaten hänelle liikuttavalla tavalla, kuinka surkeaan tilaan muka Tshitshikow'in perhe oli joutunut, jommoista hänellä kaikeksi onneksi ei ollutkaan.

— "No mitäpäs tästä!" virkkoi Tshitshikow. "Koukkuun kävi, koukusta kirposi — sinne meni! Ei auta itku hädästä; toimeen tässä pitää käydä".

Ja niin hän päätti alkaa asiat uudelleen päästä asti, uudelleen varustautua kärsivällisyydellä, uudelleen kieltäytyä kaikesta, vaikka olikin jo alkanut niin hauskan ja hupaisen elämän. Täytyi muuttaa toiseen kaupunkiin, tehdä itsensä siellä ensin tunnetuksi. Ei ottanut asia oikein menestyäkseen. Varsin lyhyen ajan kuluessa täytyi hänen vaihtaa pari kolme tointa: ne olivat näet kovin halpoja, likaisia. Huomattava on, että Tshitshikow oli siivoin ja siistin mies mitä maailmassa milloinkaan on ollut. Vaikka hänen ensi alussa oli täytynytkin oleskella epäsiivoissa seuroissa, niin sydämmessänsä hän kumminkin aina säilytti puhtauden; hän tahtoi, että virkahuoneissa pöydät olisivat petsatuita ja kaikki muukin sievää ja somaa. Ei hän puheessa milloinkaan käyttänyt rumaa sanaa; hän tunsi loukkausta silloin kuin muittenkin puheesta puuttui tarpeenmukainen kunnioitus säätyä ja arvoa kohtaan. Lukijan on luullakseni mieluista tietää, että hän muutti alusvaatteitakin joka kolmas päivä; kesällä, kuumana aikana, muutettiin niitä joka ainoakin päivä. Vähinkin paha lemu loukkasi häntä. Senpä vuoksi, kun Pekko illoin tuli häntä riisumaan ja vetämään saappaita jalasta, hän aina pisti neilikan nenäänsä. Ja monessakin tapauksessa olivat hänen hermonsa herkkiä kuin nuorella tytöllä. Siksipä tuntuikin hänestä raskaalta joutua jälleen niihin piireihin, joissa kaikki tuli paloviinalta ja kaikki käytös oli kömpelöä. Hän koetti kyllä rohkaista mieltänsä, mutta laihaksi meni mies kuin menikin, oikein vehreäksi kävi hän kasvoiltaan kovina aikoina. Hän oli jo ruvennut lihoamaan ja käymään niihin arvokkaisiin, pulleihin muotoihin, jommoisessa lukija näki hänet tutustuessaan hänen kanssansa, ja jo oli hän, peiliin vilahdellen, alkanut haaveilla kaikenlaisia kauniita asioita, muijaa ja lasten kamaria, ja aina oli hymy seurannut näitä ajatuksia; mutta nyt, katsahdettuansa sattumalta peiliin, ei hän saattanut olla huudahtamatta: "Hyväinen aika, kuinka minusta on tullut pahannäköinen!" Sen koommin ei hänen mielensä pitkään aikaan tehnyt kurkistella peiliin. Mutta kaikki kärsi vaan meidän sankarimme, kärsi lujana, maltilisena, ja pääsi viimein tullivirkamieheksi. Huomattava on, että tämmöinen virka oli jo kauan aikaa ollut hänen salaisten toiveittensa määränä. Hän näki, kuinka kalliita ulkomaisia kapineita oli tullin virkamiehillä, mimmoisia poslini-astioita ja pitsejä he lähettelivät tädeilleen ja sisarilleen ja serkuilleen. Monasti oli hän jo huo'ahtanut:

— "Annas jos pääsisi tulliin! Siellä on rajakin lähellä ja ihmisetkin sivistyneitä. Entäs niitä paitoja hienosta Hollannin palttinasta, jommoisia siellä saa!"

Tällöin hän vielä, se on lisättävä, mietiskeli erästä erinomaisen laatuista Franskan saippuata, joka tekee ihon aivan tavattoman valkoiseksi ja posket vereviksi. Mikä sen saippuan nimi oli, ties taivas, mutta semmoista vaan piti hänen arvelunsa mukaan löytymän rajalla. Kauan aikaa oli jo hänen mielensä tehnyt päästä tulliin, mutta häntä olivat aina pidättäneet kaikenlaiset edut rakennuskomiteassa ja hän oli tuumaillut varsin järkevästi näin: tulli on kyllä hyvä asia, mutta eihän se sittenkään ole vielä muuta kuin kaksi pyytä katolla, mutta komitea se on sittenkin pyy pivossa. Mutta nyt päätti hän päästä tavalla tai toisella tulliin, ja sinne hän pääsikin.

Uuteen toimeensa ryhtyi hän tavattomalla innolla. Luonto itse näkyi määränneen hänet tullivirkamieheksi. Mointa sukkeluutta, tarkkuutta ja huomaavaisuutta ei oltu siihen saakka vielä nähty eikä edes kuultukaan. Kolmen, neljän viikon perästä oli hän jo niin täydellisesti päässyt tulli-asiain perille, että tiesi kaikki tyyni: ei hänen tarvinnut mitata eikä punnita, tavaralistasta hän jo osasi sanoa, kuinka monta kyynärää verkaa tai muuta kangasta missäkin mytyssä oli. Hänen maksoi ottaa vaan käsiinsä tavarakääre, niin jo osasi sanoa, mitä se painoi. Mitä taasen etsiskelyihin tulee, niin oli hänellä siinä, omain toveriensakin puheen mukaan, oikea koiran vainu. Ihmetellä täytyikin, nähdessään, kuinka hänellä riitti malttia tutkimaan ja kopeloimaan jok'ainoata nappiakin, ja kaiken tämän teki hän kuolettavalla kylmäkiskoisuudella, mutta samassa tavattomalla kohteliaisuudella. Ja sillä välin kuin matkustelevaiset intoilivat ja kuohuivat vihan vimmassa ja tunsivat oudon halun lyödä rikki ja musertaa hänen miellyttävän ulkomuotonsa, hän ei muuttunut vähääkään kasvoissaan enempää kuin kohteliaassa käytöksessään, vaan puheli näin: "Sallikaa minun pikkuruisen häiritä teitä ja pyytää nousemaan ylös!" Tahi: "Olkaa hyvä, rouva, käykää tänne toiseen kamariin, siellä on erään meidän virkamiehemme rouva, jolla olisi teille jotakin sanomista". Tahi: "Suvaitkaapas, minä vaan vähäisen ratkoa rapsautan turkkinne vuoria", ja niin sanoessaan hän veti vuorin ja päällisen välistä saaleja ja huiveja, kylmäverisenä kuni omasta arkustaan. Esimiestenkin täytyi tunnustaa, että tämä oli piru eikä ihminen: hän haeskeli ja nuuski pyörissä, aisoissa, hevosen korvissa ja ties missä kaikissa paikoissa, jonne ei kertomuksen kirjoittajan mieleen ikänä johtuisi mennä kurkistamaan ja jonne ainoastaan tullivirkamiesten on lupa kurkistella. Siksipä matkustaja raukka, päästyään viimein rajan yli, ei vielä moneen minutiin päässyt toipumaan hämmästyksestänsä. Hän ristieli silmiään vaan, virkkaen: "No älähän muuta!" Niin oli hänen tilansa, tuon matkustajan, kuin koulupojan, joka on päässyt rehtorin huoneesta, jonne rehtori oli kutsunut hänet saamaan varoitusta, vaan olikin sen sijaan antanut hänelle aivan odottamattomasi selkäsaunan.

Vähän ajan perästä pani hän salakauppiaat kovin ahtaalle. Tämä mies oli kaikkein Puolan Juutalaisten epätoivo ja hämmästys. Hänen rehellisyytensä ja lahjomattomuutensa oli järkähtämätön, melkeinpä luonnoton. Hän ei edes käyttänyt omaksi hyödykseen kaikenlaisia takavarikkoon pantuja tavaroita ja monenlaisia pikku esineitä, joita ei kirjoiteta kruunun omiksi, liiallisten luettelojen karttamiseksi. Tämmöinen vilpitön palvelus, vailla kaikkea oman voiton pyyntöä, ei voinut olla herättämättä yleistä ihmettelyä eikä tulematta esivallan tiettäviin. Hän sai virkaylennyksen ja teki kohta sen jälkeen ehdotuksen kaikkein salakauppiasten kiinni-ottamisesta, pyytäen vaan apua, saadakseen itse panna ehdotuksensa toimeen. Hänelle annettiinkin heti joukko sotamiehiä ja rajaton haeskelemisen valta. Tätä hän juuri oli tahtonutkin.

Siihen aikaan oli perustunut suuri salakauppiasten yhteys, visusti ja tarkasti harkittu. Miljonia lupasi voittoa tämä julkea hanke. Tshitshikow oli kauan aikaa tiennyt tästä liitosta, mutta oli antanut jyrkästi kieltävän vastauksen liiton asiamiehille, jotka olivat tulleet häntä lahjomaan.