Tshitshikow kävi vähän hämille tuommoisesta osittain jyrkästä arvostelusta. Hän korjasihe kumminkin pian ja vastasi:
— "Se on kyllä tietty, kelläkäs ei ole heikkoja puolia, mutta sen sijaan on kuvemöri kunnon mies!"
— "Kuvernörikö kunnon mies?"
— "Niin, eikös se ole totta?"
— "Maailman suurin rosvo".
— "Kuvernörikö on rosvo!" lausui Tshitshikow eikä osannut ensinkään ymmärtää, mitenkä kuvernöri oli päässyt rosvojen kirjoihin. "Minä todellakaan en olisi semmoista voinut ajatella", jatkoi hän. "Sallikaas minun kumminkin huomauttaa, ett'ei hänen käytöksensä ole ensinkään senkaltaista; päin vastoin on hänessä paljon tuommoista hartautta". Puheensa todisteeksi mainitsi Tshitshikow kukkaroistakin, joita kuvernöri on ommellut omin käsin, ja ylistäen mainitsi hänen kasvojensa lempeyttä.
— "Naamakin on kuin rosvolla", sanoi Sobakevitsh. "Antakaa hänelle vaan puukko ja päästäkää hänet maantielle, niin kuolijaksi hän teidät pistää, pistää kuin pistääkin! Hän ja varakuvernöri, — ne ovat Gog ja Magog!"
— "Hän näkyy olevan epäsovussa heidän kanssaan", arveli Tshitshikow itseksensä. "Minäpä otan puheeksi polisimestarin, tämä on luullakseni hänen ystäviänsä. Mitä yleensä minuun tulee", jatkoi hän ääneen, "niin miellyttää minua kaikista enemmin polisimestari. Siinä on semmoinen suora, rehellinen mies; hänen kasvoissansakin asuu jotakin vilpitöntä".
— "Roisto!" virkkoi Sobakevitsh tyynesti; "hän myö teidät ja hän pettää teidät ja syöpi vielä päivällistäkin teidän kanssanne! Minä tunnen heidät jok'ainoan: roistoja joka mies; semmoisia ne ovat koko kaupunki: roisto roistolla ratsastaa ja roistoa ruoskanaan käyttää. Yksi ainoa hyvänpuoleinen mies siellä on koko joukossa, nimittäin prokuratori, ja sekin on suoraan sanoen sika".
Tämmöisten ylistäväin, jospa lyhyenläntäinkin elämäkertojen jälkeen huomasi Tshitshikow, ettei muita virkamiehiä maksa ottaa puheeksikaan. Hän muisti myös, ett'ei Sobakevitsh'in ollut tapana puhua hyvää kestään ihmisestä.