— "Sinulla on aina tuommoisia puheita pöydässä", virkkoi jälleen
Sobakevitsh'in rouva.
— "No mutta kultaseni", vastasi Sobakevitsh, "enhän minä semmoista tee, ja minä sanon sinulle suoraan, ett'en minä rupea syömään moskaa. Vaikka sä mulle sammakon sokerissa paistaisit, niin en pistä sitä suuhunikaan, enkä pistä osteriakaan, kyllä minä tiedän, minkä näköistä osterit on. Ottakaa lampaan paistia", sanoi hän, kääntyen Tshitshikow'iin, "tämä on lampaan kylkeä puuron kanssa. Ei tämä ole sellaista frikassee'ta, jota laitetaan suurten herrain kyökissä lampaanlihasta, mikä on puolen viikkoa virunut torilla! Kaikki tuo on saksalaisten ja franskalaisten tohtorien keksintöä; hirteen minä heidät vetäisin joka miehen! Löysivätpäs näet ruokavalion, ihmisiä muka pitäisi nälällä parantaa! Jos heidän saksalaiset suippoluiset nahkansa semmoista sietävät, niin luulevatko he, että Venäläisenkin vatsan kanssa on yhtä hyvä tulla toimeen? Ei maar, kaikki se on pelkkää joutavaa, se on pelkkää…" Ja Sobakevitsh oikeen päätä puisteli vihoissansa. "Puhutaan valistuksesta, mutta tämä valistus on hölyn pölyä! Sanoisin ma vielä toisenkin sanan, mutta ei sovi näin ruokapöydässä. Toisin on minulla. Minulla jos niinkuin sianpaistia, niin kanna koko sika pöytään, jos lampaan paistia, niin tuo koko lammas, jos hanhea, niin koko hanhi! Mieluummin minä syön ainoastaan kaksi ruokalajia, mutta syön minkä vatsa vetää".
Sobakevitsh toteuttikin nämä sanat, sillä hän keikautti lautaselleen puolet lampaan kylkeä, söi sen, kaluten ja imeskellen hamaan viimeiseen luuhun.
— "Sanasta miestä", arveli Tshitshikow.
— "Toisin on minulla", puheli Sobakevitsh, pyhkien käsiänsä salvettiin; "toisin on minulla kuin jollakin Pljushkin'illa: miehellä on 800 sielua ja kumminkin elää hän ja syö huonommin kuin minulla karjan paimen".
— "Kuka se Pljushkin on?" kysyi Tshitshikow.
— "Roisto!" vastasi Sobakevitsh. "Semmoinen saituri, ett'en niin osaa sanoa. Vangeilla tyrmässä on parempi elämä kuin hänellä! Väkensä kaiken on nälkään tappanut".
— "Todellakin!" huudahti Tshitshikow osan-otolla; "kuoleeko häneltä tosiaankin paljo väkeä, vai kuinka?"
— "Niinkuin kärpäsiä".
— "No mutta tosiaankin! Sallikaas, kuinka kaukana hän asuu täältä?"