— "Viiden virstan päässä".
— "Viiden virstan päässä!" huudahti Tshitshikow ja oikein tunsi sydämmensä vähän sykähtävän. "Kun lähtee täältä, niin onko se oikealle, vai vasemmalle?"
— "En minä kehoittaisi teitä tietämään tietäkään semmoisen konnan luo", sanoi Sobakevitsh. "Anteeksi annettavampaa on käydä jossakin sopimattomassa paikassa kuin hänen luonaan".
— "Niin, en minä sitä kysynyt, käydäkseni niinkuin … minua vaan huvittaa kaikenlaisten paikkain tunteminen", vastasi Tshitshikow.
Lampaan kylkeä seurasi avopiiraita, kukin paljoa isompi lautasta, sitten kalkkona, vasikan kokoinen, täynnä jos mitäkin hyvää: munia, riisisuurimoita, maksoja ynnä paljo muuta, mikä raskaana pallerona asettui vatsaan. Siihen päivällinen päättyikin, mutta pöydästä noustua tunsi Tshitshikow olevansa leiviskän verran raskaampi entistään. Mentiin tuosta vierashuoneesen, jonne jo oli ilmaunut pienillä lautasilla sylttyä — ei se ollut puuperunoista eikä luumuista eikä muistakaan marjoista. Siihen ei kumminkaan kajonnut kukaan, ei vieras eikä isäntäkään. Emäntä meni ulos panemaan sitä muillekin lautasille. Hänen poissa oloansa hyödykseen käyttäen, kääntyi Tshitshikow Sobakevitsh'in puoleen, joka virui nojatuolissa ähkien ja öhkien kelpo päivällisen jälkeen ja päästellen suustansa epäselviä ääniä, ristien silmiänsä ja ehtimiseen nostaen kättä suullensa. Tshitshikow virkkoi hänelle:
— "Minun tekisi mieleni puhua teidän kanssanne pari sanaa".
— "Täss' on vielä sylttyä!" sanoi emäntä, tullen takaisin pieni lautanen kädessä; "medessä keitettyä rätikkää".
— "Kyllä me maistamme sitä perästä päin!" sanoi Sobakevitsh. "Mene sinä omaan kamariisi; me Pavel Ivanovitsh'in kanssa heitämme frakit pois ja levähdämme hiukan".
Emäntä ilmoitti jo olevansa valmis tuottamaan patjoja ja tyynyjä, mutta isäntä sanoi:
— "Kyllä me lepäämme näin nojatuoleissakin".