Dobtschinski. Eipä, Peter Ivanovitsch, minäpä sanoin.
Bobtschinski. Ensin te sanoitte, ja sitten minäkin sanoin "aha": "Aha" sanoimme siis yhdessä Peter Ivanovitschin kanssa. "Miksipä tuo täällä aikailee, vaikka on Saratoviin menossa?"… Min, niin, hänpä se on se virkamies Pietarista; hän se on eikä kukaan muu!
Päällikkö. Mikä virkamies?
Bobtschinski. Noh, virkamies, varmaan se, jota odotamme tänne tulevaksi — reviisori!
Päällikkö (säikähdyksissään). Mitä te lausutte? Varjelkoon meitä Jumala!… Mutta sehän on mahdotonta!
Dobtschinski. Eipä ensinkään mahdotonta, Anton Antonovitsch! Minä vakuutan teille: hän se on! Hän ottaa kaikki velaksi, ei ensinkään käy ulkona — kuka muu hän olisikaan? Ja passissa on matka määrätty Saratoviin!
Bobtschinski. Hän se on, jumaliste onkin! Kaikkia hän katseli, kaikkia hän tarkasteli, ei mikään jäänyt häneltä huomaamatta. Hän myöskin näki, että minä ja Peter Ivanovitsch söimme lohta,… pääasiallisesti sen tähden, että Peter Ivanovitschin vatsa,… niin, hän tuijotti lautasiimme niin, että minun kävi aivan tuskalliseksi.
Päällikkö. Niin, Jumala olkoon meille syntis-paroille armollinen! Missä hän asuu?
Dobtschinski. Numero viisi, portaitten alla.
Bobtschinski, Samassa huoneessa, jossa matkustavat upseerit viime vuonna tappelivat.