Päällikkö. Kauanko hän on täällä ollut?
Dobtschinski. Jo kaksi viikkoa!
Päällikkö. Kaksi viikkoa! (syrjään). Oh Luoja, hyvä Jumala ja kaikki pyhät! Ja sillä aikaa on alaupseerin vaimoa piiskattu! Vangeille ei ole ruokaa annettu. Eikä katuja ole edes kertaakaan la'aistu! Laupias Jumala, nyt hukka mun perii!
(Tarttuu molemmin käsin päähänsä.)
Sairashuoneen talousmies. Noh, Anton Antonovitsch, täytyykö meidän pukeutua univormuun ja lähteä ravintolaan?
Piirituomari. Ei, ei! Ensin meidän täytyy lähettää hänen luoksensa papisto ja kauppamiehet; käsketäänpä kirjassakin, jonka nimi on Ivan Masonin teot.
Päällikkö. Ei, ei! Jättäkää kaikki minun toimitettavakseni. Olenpa elämässäni näin vaikeita kohtia kokenut… mutta Jumalan avulla olen niistä päässyt, vieläpä kiitoksiakin saanut, .. toivon, ett'ei hän nytkään meitä pulaan jätä! (Bobtschinskille). Hän on siis nuori mies, vai kuinka?
Bobtschinski. Kahdenkymmenenkolmen tahi neljän vuotinen — ei sitä vanhempi.
Päällikkö. Noh, mitä nuorempi, sitä parempi! Nuoren perille pikemmin pääsee. Pahempi, jos olisi joku vanha saakeli. Nuori enemmin pintapuolelle katsoo… Olkaa nyt, hyvät herrat, kukin kohdastanne valmiina. Minä lähden sinne yksinäni tahi Peter Ivanovitschin seurassa. En ole mitään tietävinäni… olen ikäänkuin huvikseni kävelemässä ja katsomassa, kohdellaanko vieraita hyvin. Kuule Svistunov!
Svistunov. Mitä suvaitsette?