Dobtschinski. En tosin; mutta kuullessani ylimyksen puhuvan, valtaa minut aina semmoinen pelon tunne.
Anna Andrejevna. Tämä kaikki on vaan lorua! Kertokaa, minkä näköinen hän on? Onko hän nuori, vai vanha?
Dobtschinski. Nuori, sangen nuori. Noin kolmen kolmatta vanha. Mutta hän puhuu kuin ukko. "Jos suvaitsette" sanoi hän, "menen sinne, menen tänne"… (Osoittelee käsinään). Kaikki vaan niin mukavasti! "Minä mielelläni luen ja kirjoitan", sanoi hän, "mutta", sanoi hän "huoneeni pimeys on minulle haitaksi", sanoi hän.
Anna Andrejevna. Minkä väriset ovat hänen hiuksensa? Mustatko vai vaaleat?
Dobtschinski. Kastanjan karvaiset… ja silmät niin vilkkaat, niin säihkyvät, että saattaa joutua aivan hämille niitä katsoessansa.
Anna Andrejevna. Noh, mutta mitä hän tässä lapussa kirjoittaa? (Avaa ja lukee). "Riennän sinulle, armaani ilmoittamaan, että tilani oli ylen arveluttava; mutta Jumalan armosta, kaksi suola-kurkkua, puoli osuutta kaviaria 1 rupla 25 kopeekkaa…" (Lakkaa). Mitä tämä on? Mitä hän kurkuilla ja kaviarilla tarkoittaa?
Dobtschinski. Oh, Anton Antonovitsch on luultavasti ottanut konseptipaperin. Siihen oli kai kirjoitettu joku ravintolan rätinki.
Anna Andrejevna. Aivan oikein! (Lukee eteenpäin). Mutta Jumalan armosta toivon kaiken onnellisesti päättyvän. Valmista heti vieraallemme se huone, jossa on keltaiset tapetit. Päivälliseksi älä mitään erityistä varusta, sillä me syömme sairashuoneessa Artemij Filippovitschin luona. Vaan viinejä haeta lisää! Lähetä kauppias Abdulinille sana, ja käske hänen meille toimittaa parhainta, mitä hänen kellareissaan on, — muuten panen mullin mallin koko hänen varastonsa. Suutelen kättäsi, sydänkäpyni, ja olen aina sinun Anton Skvosnik — Dmuhanovski. — Voi, Luojani, ei silmänräpäystäkään saa viivytellä! Hoi! Eikö siellä ole ketään? Mischka!
Dobtschinski (juoksee ovelle ja huutaa). Mischka! Mischa! Mischka!
(Mischka tulee sisään).