Hlestakov. Vaan kuinka ette ansaitse, armollinen rouva? Kyllä te sen ansaitsette.
Anna Andrejevna. Minäkö, minäkö, joka asun maaseudulla…?
Hlestakov. Tosin kyllä, mutta maaseudullakin on kauniit kukkulansa, lorisevat lähteensä… Totta on, ett'ei mikään vedä Pietarille vertoja! Voi, Pietari! Sitä elämää!… Luulette kenties minua tavalliseksi kirjuriksi, sihteeriksi. Erehdys! Minä olen sangen ystävällisellä kannalla esimieheni kanssa. Hän tällä lailla taputtaa minua olkapäälle sanoen: "tule veliseni syömään päivällistä luokseni!" Minun tarvitsee ainoastaan pariksi, kolmeksi minuutiksi joka päivä pistäytyä virkahuoneeseni ja sanoa: "tehkää niin ja niin!" Meillä on, näetten, virkamies, joka yksinomaisesti toimittaa kirjoitustyön, tuommoinen kynäherra… Kri… kri… kri… Kynä lentää paperia myöten! Vähällä olivat nimittää minut kollegi-asessoriksikin. Vaan minä arvelen: "mitäpä siitä!" Vahtimestari juoksee perässäni etehiseenkin, saapasharja kädessä: "sallikaa, Ivan Aleksandrovitsch, minun pikemmiten vähäsen puhdistaa saappaitanne!" Mutta miksikä herrat, seisotte? Tehkää hyvin istukaa!
Päällikkö. Meidän virkamme on semmoinen, että vielä kannattaa seisoa…
Sairashuoneen talousmies. Kyllä me seisomme.
Koulujen tarkastaja. Älkää meistä välittäkö!
Hlestakov. Älkää kursailko! Olkaa hyvät, istukaa! Viis' viroista, käykää istumaan! (Kaupungin päällikkö ja muut käyvät istumaan.) Minä taas puolestani teen, mitä suinkin voin, ihmisten huomiota välttääkseni, mutta kaikkialla minut tunnetaan. Kun vaan menen johonkin, kuuluu heti: "kas tuossa kävelee Ivan Aleksandrovitsch!" Kerran minua luultiin itse sotajoukkojen ylipäälliköksi: sotamiehet riensivät päävartiosta ulos ja tekivät kunnioitusta. Upseeri, joka oli vanha tuttavani, lausui: "kas vaan, veliseni Ivan, kun pidimme sinua ylipäällikkönä!"
Anna Andrejevna. Noh! todellakin!
Hlestakov. Minä olen tuttu kaikkien kaunisten näyttelijätärten kanssa — ja itsekin olen kyhäillyt kansan näytelmiäkin. Kirjailijainkin kanssa usein seurustelen. Minä ja Puschkin olemme jo vanhastaan sangen hyvät ystävät. Välistä kysäisin häneltä: "noh, miten nyt jaksat, veliseni Puschkin?" — Ja hän vastasi: "noh, niin, siellä on kaikki niin sanoakseni…" Ylen omituinen mies, tuo Puschkin!
Anna Andrejevna. Te siis olette kirjailija? Kyllä kai on hauskaa kirjailla? Kirjoitatteko ehkä sanomalehtiinkin?