Hübner. (Lausuu taas samanlaisen äänen kuin yllä).
Piirituomari. Totta puhuen, minä en tiedä, onko mitään apua semmoiseen. Itse hän väittää sen syntyneen kolahduksesta, jonka hän lapsena sai imettäjältänsä. Siitä asti on hän muka aina viinalle hajahtanut.
Päällikkö. Noh… minä vaan huomautan teitä. Mitä taas tulee niihin "pieniin synteihin", joista Andrei Ivanovitsch kirjeessään mainitsee, on minun todistaminen, ett'en minä tuota oikein ymmärrä! Hyvä Luoja! Luullaanko siis ihan viattomia ihmisiä olevan auringon alla? Jumala on kerran viisaudessaan niin asettanut, sanokootpa voltairilaiset mitä hyvänsä. Itse kullakin ovat omat vikansa.
Piirituomari. Mitä te synniksi nimitätte, Anton Antonovitsch? On eroitus synnin ja synnin välillä. Minä en tahdo salata, että otan lahjoja vastaan, — mutta minkälaisia lahjoja? Jahtipentuja! Sehän on ihan eri asia.
Päällikkö. Pentuja tai muuta; lahja kuin lahja.
Piirituomari. Eipä suinkaan, Anton Antonovitsch. Jos joku lahjoittaisi esimerkiksi viisisataa ruplaa maksavan turkin ja rouvalle muhkean päällyshuivin…
Päällikkö. Ja mitäpä siitä, että te otatte jahtipentuja lahjaksi; sen sijaan te ette usko Jumalaan ettekä käy koskaan kirkossa. Minä olen kumminkin uskossa vahva — niinä käyn joka sunnuntaina kirkossa. Mutta te… noh, kylläpä teidät tunnen. Kun rupeette maailman synnystä puhumaan, niin nousee tukkani pystyyn.
Piirituomari. Omalla älylläni olen kuitenkin tähän asti toimeen tullut.
Päällikkö. Välistä älyttömyys on liikaa älyä parempi. Muutoin voitte olla aivan huoleti. Ei kenenkään mieleen voi juolahtaa pistää nokkaansa teidän tuomaritoimiinne. Se on pyhä ala, joka on hyvän Jumalan omassa huostassa. (Koulujen tarkastajan puoleen kääntyen). Mutta teidän, Lukas Lukitsch, teidän tulee, koulujen tarkastajana, pitää opettajianne tarkemmin silmällä. He tosin ovat viisasta väkeä, jotka ovat eri yliopistoista tietonsa hankkineet; mutta heissä on joitakuita kummallisia omituisuuksia, jotka luonnollisesti kuuluvat opettajavirkaan. Niin on meillä esimerkiksi tuo, joka on niin leveänaamainen… enpä koskaan muista hänen nimeänsä… heti kun hän opetus-istuimellensa kiipee, ei hän voi olla irvistelemättä — katsokaa, näin tällä tavoin (irvistelee). Ja sitten hän tunkee kätensä kaulahuivinsa alle ja sivelee partaansa. Noh, olkoon menneeksi, että hän noin irvistelee oppilaille, — ehkä se kuuluukin opetukseen; sitä en ymmärrä; mutta teidän on myöntäminen, että vaarallista on, jos hän samalla tavalla irvistelee reviisorillekin vasten silmiä. Herra reviisori, ja kuka hyvänsä ylimalkaan, voisi kenties luulla, että opettaja ilvehtii hänelle, ja lempo tiesi, kuinka silloin kävisi.
Koulujen tarkastaja. Mutta, hyvät herrat, minkä minä hänelle teen? Olen jo monta kertaa häntä nuhdellut; ja kuitenkin, kun hiljakkoin esimies kävi luokassa, hän mitä hävyttömimmällä tavalla niuristeli hänellekin vasten naamaa. Hän sen tosin teki puhtaasta sydämmestänsä; mutta minua siitä nuhdeltiin… sanottiin, ett'ei ole luvallista herättää nuorisossa vapaamielisiä aatteita.