Päällikkö (Astuu varpaillaan sisään). Tsch… Tsch!…
Anna Andrejevna. Mitä nyt?
Päällikkö. Ei ole ensinkään mieleeni, että hänet niin juotin. Jos vaan puoletkin hänen kertomuksistaan on totta? (Vaipuu ajatuksiinsa). Niin, minkätähden se ei olisi totta? Viinissä on totuus: mitä humalaisen mielessä, se kielessä. Hän tosin on hiukan valhetellut; vaan eihän valhettelematta voi kukaan puhua! — Hän lyö korttia ministerin kanssa ja käypi hovissa… Mitä enemmin asiaa ajattelen… Lempo tiesi, mikä mies hän lopuksi lieneekään… Päätäni alkaa oikein pyörryttää ja minusta on kuin seisoisin ylhäällä korkeassa kellotornissa tahi hirsipuun juurella.
Anna Andrejevna. Minä puolestani en tuntenut itseäni ensinkään levottomaksi. En ole hänessä muuta nähnyt kuin maailman tapoihin tottuneen miehen, jolla on mitä ylhäisin käytöstapa. Hänen viroistaan minä en välitä.
Päällikkö. Niin, niinpä aina on teidän, naisien tapanne! Sellaiset teistä riittää; te ette muuta mitään vaadi! Kaikki muu teistä on vaan joutavaa! Teiltä ei koskaan saa järjellistä sanaa! Teitä vähän piiskataan, ja siinä kaikki; vaan miehen, miehen, sen hukka perii!… Sinä, muijaseni, kohtelit häntä liian vapaasti, aivan kuin Peter Ivanovitschia.
Anna Andrejevna. Mitä siihen tulee, niin jätä se meidän huoleksemme. Luulisin meidänkin naisten jotain tietävän…
(Luo osoittavan silmäyksen tyttäreen).
Päällikkö (yksin). Onhan perin mahdotonta puhua järjellisesti heidän kanssansa. Voi mikä tapaus! En ole vieläkään pelästyksistäni tointunut! (Avaa oven). Mischka, käske tänne poliisipalvelijat Svistunov ja Derschimorda! He varmaan lienevät jossakin lähellä portin edustalla. (Vaikenee hetkeksi). On toki kummallista, miten maailmassa tähän aikaan eletään! Jospa edes näyttäisivät joltakin! Vaan tuommoinen laiha, hieno…, jonka ulkomuoto ei osoita mitään. Sotilaasta näkee edes päältäpäin; vaan jos ne siviilivaatteissa käyvät, näyttävät kärpäsiltä, joilta siivet on leikattu pois. Ja kylläpä hän teeskentelikin ravintolassa kauan ja laitteli allegoriioja ja ekivookeja… tuhat tulimmainen voi ymmärtää, mitä ne tarkoittivat. Mutta kylläpä lopuksi hän pehmeni ja lörpötteli enemmänkin, kuin tarvittiin. Näkyy kyllä kaikesta, että hän vielä on nuori mies.
Kymmenes kohtaus.
Edelliset. Ossip. (Kaikki rientävät häntä vastaan, viitaten häntä sormellaan luoksensa.)