Päällikkö. Noh, mitä te asiasta ajattelette?
Postimestari. Mitä minä ajattelen? Saamme varmaan sodan turkkilaisten kanssa.
Piirituomari. Osuipa yhteen, samaa minäkin arvelen.
Päällikkö. Molemmat osutte päin pilviä!
Postimestari. Aivan varmaan,… turkkilaisten kanssa,… ei epäilemistäkään. Se on vaan ranskalaisten vehkeitä.
Päällikkö. Voi, voi, hyvät herrat, älkää hulluja höpiskö! Tämä ei liikuta turkkilaisia, vaan meitä! Se on ihan varma; sen todistaa tämä kirje!
Postimestari. Vai niin… noh ei sitten sotaa tulekkaan.
Päällikkö. Noh, mitä sitten arvelette Ivan Kusmitsch.
Postimestari. Hm! Mitä te arvelette?
Päällikkö. Hm, — minäkö? Minä en ole mikään pelkuri, mutta tämmöiset seikat voivat todella rohkeuttakin pelättää. Kaikkein enimmän kauppamiehet ja porvaristo minua huolestuttavat. He sanovat minun heitä köyhentäneen. Herra Jumala, jos olenkin heiltä jotain vienyt… niin… niin… niin se ei pahassa aikomuksessa ole tapahtunut… Minä varon… (Tarttuu postimestarin käsivarteen ja vie hänet syrjään)… minä pelkään suuresti, että minua on salaa syytetty. Sanokaa itse, miksi muutoin tämmöinen reviisori niskoillemme lähetettäisiin? Kuulkaapas, Ivan Kusmitsch, eikö teidän, meidän molempain yhteiseksi hyödyksi, sopisi hieman avata ja pikimmältänsä katsahtaa kaikkiin tänne tuleviin ja täältä lähetetyihin kirjeisin, jotta saisimme tietää, löytyykö niissä kanteita taikka muita vaarallisia asioita? Voisitte niitä varovaisesti avata ja tarkastettuanne jälleen panna ne kiinni, joissa ei ole mitään meille vaarallista. Eihän muuten vaaraksi ole, vaikka ne avoiminakin lähetetään.