"Mitä niin?" kysyi Petroovitsch samalla tarkastaen ainoalla silmällään koko hänen virkapukunsa kauluksesta ja hihoista aina selkään, liepeeseen ja napinreikiin saakka, mikä kaikki oli hänelle varsin tuttua, se kun oli hänen omaa tekoaan. Se on muuten räätälien tapa; sen he ensimäiseksi tekevät, kun heidät kohtaa.
"Minä, Petroovitsch, tuota… viitta, näes, verka… katsoppas, kaikkialta muualta aivan lujaa… se on hiukan tomuttunut ja näyttää sentautta vanhalta, mutta se on uutta ja on vain tästä yhdestä ainoasta paikasta hiukan tuota… selästä, ja vielä, näes, vähän tältä yhdeltä olkapäältä hieraantunut, ja tältä toiseltakin hiukan… näetkös siinä on kaikki… eihän siinä työtä mitään…"
Petroovitsch otti kapotin, levitti sen aluksi pöydälle, tarkasteli kauan, ravisti päätään kuroittaen ikkunanreunalta pyöreän nuuskarasian, jonka kannessa oli jonkun kenraalin kuva, — mutta kenen, sitä ei voinut kuvasta nähdä, sillä sen kasvojen paikka oli sormella puhkaistu ja sitten liimattu siihen nelikulmainen paperipala. Nuuskattuaan otti Petroovitsch kapotin uudelleen käsiinsä ja tarkasteli sitä tulta vasten ja taas ravisti päätään, sitten käänsi hän sen vuoripuolen päälle ja ravisti uudelleen päätään, otti sitten taas rasian paperilla liimattuine kenraalinkuvineen, vetäsi nuuskaa nenäänsä, sulki kannen ja pani rasian taas pois ja sanoi viimein: "Ei sitä voi korjata; kovin on vaate huonoa!"
Akaaki Akaakievitschin sydän vavahti hänen nämä sanat kuultuaan.
"Miksikä ei voi, Petroovitsch?" sanoi hän melkein lapsellisen rukoilevalla äänellä, "eihän se ole muuta kuin olkapäiltä hiukan kulunut; on kai sinulla jonkinlaisia tilkkuja?…"
"Niin kyllähän tilkkuja voisi löytyä, kyllähän tilkkuja aina on", vastasi Petroovitsch, "mutta neuloa ei voi; kangas on aivan mätää, jos siihen neulalla koskee — niin se jo hajoo."
"Antaa hajota, pane sinä paikka päälle."
"Mutta eihän tässä ole, mihin tässä paikan panee, eihän se ilmassa pysy; vaate on liiaksi kulunut. Eihän tämä ole kuin nimeksi verkaa, ja jos siihen tuuli puhaltaa, niin se hajoo ilmaan."
"No, vahvista sinä sitä. Eihän se oikeastaan tuota!…"
"Ei", sanoi Petroovitsch päättävästi, "ei sitä voi korjata. Kangas on jo liian huonoa. Parempi on, että teette siitä itsellenne jalkarievut, kun tulee kylmempi talvisaika, sillä sukat eivät lämmitä. Saksalaiset ovat ne keksineet, voidakseen siten kiskoa enemmän rahaa. (Petroovitsch pilkkasi tilaisuuden sattuessa mielellään saksalaisia). Mutta viitta on teidän teetettävä uusi!"