Möhkössä on, kuten mainittiin, kaksi masuunia takkiraudan valmistamista varten. Kaikki siellä sulatettu takkirauta viedään Wärtsilään. Talvella on Wärtsilän ja Möhkön välisellä taipaleella ja yleensä sen puolen saloteillä vilkas rahtiliike. Pitkissä jonoissa kulkevat rahtikuormat verkkaan eteenpäin, mikä vieden malmia Möhköön, mikä taas valmista takkirautaa Wärtsilään. Miehet kulkevat tavallisesti yhdessä ryhmässä hevosten perässä. On siellä aikaa pakinoida, eräskin piipullinen polttaa.
Takkiraudasta valmistetaan melto- eli kankirautaa siten, että siinä löytymä hiiliprosentti alennetaan. Tämä tapahtuu n.s. putlausuunissa. Sieltä otettu tulikuuma rautamöhkäle pannaan suuren höyryvasaran alle ja taotaan muutamalla iskulla harkoksi. Tämä harkko pannaan taas kulkemaan likistimien eli valssien väliin ja puristetaan niissä erikokoisiksi kangiksi.
Järvi- ja suomalmissa on suurena haittana fosfori, joka tekee raudan ja eritenkin teräksen kylmässä hauraaksi. Toistakymmentä vuotta sitten tehtiin Englannissa keksintö, jonka kautta fosfori saatiin eroitetuksi raudasta paremmin kuin siihen asti käytetyillä keinoilla. Ruvettiin näet rakentamaan sulatusuuneja, jotka sisästä olivat vuoratut sellaisella kivellä, joka raudan sulaessa kemiallisesti yhdistyy fosforin kanssa, eli toisin sanoen vetää fosforin puoleensa.
Wuonna 1884 alettiin Wärtsilässä tämän keksinnön käyttämiseksi rakentaa n.s. Martin-uunia ynnä siihen kuuluvia laitoksia. Hallitus myönsi tarkoitusta varten 60,000 markan lainan edullisilla ehdoilla. Seuraavana vuonna olivat uudet sulatuslaitokset valmiit. Kivilajit, joita käytetään näissä sulatusuuneissa fosforin eroittamiseksi, ovat dolomiitti ja kalkkikivi. Kumpaistakin löytyy verrattain lähellä Wärtsilän ruukkia: kalkkikiveä Ullamonvaarassa Pälkjärvellä ja dolomiittia Tohmajärvellä.
Raudan sulatukseen tarvittavat hiilet ruukki osaksi polttaa omissa sysimiiluissaan, osaksi ostaa ne valmiina ympäristön talonpojilta. On koetettu käyttää suomutaakin polttoaineena. Mutta puuta on tehdasyhtiöllä kyllin kylliksi. Se omistaa näet iloin 250,000 tynnörinalaa metsäistä maata. Suurin osa yhtiön metsistä on Ilomantsin pitäjässä. Ne täyttävät suuremman alueen kuin moni pieni ruhtinaskunta Saksassa.
Wärtsilän tehdas maksaa vuosittain ulos noin 711,000 markkaa työpalkoissa, raaka-aineiden ostoon y.m. Tuhansille ihmisille hankkii se välitöntä työtä tai välillistä ansiota. Suurin osa tehtaan tuotteista, takkirautaa ynnä terästä, on, epäedullisista tullisuhteista huolimatta, viety Wenäjälle. Walmiiksi valetut ja taotut tavarat myödään enimmäkseen omassa maassa.
Wärtsilän tehdas on niinkuin pieni kaupunki. Työväkeä on siinä noin 500:aan ja koko asukasluku nousee noin 900:aan. Tehtaalla on oma kirkkonsa ja kaksi kansakoulua. Työväen henkistä ja aineellista etua edistää tehdasyhtiö kiitettävällä tavalla. Työväellä on siellä kirjastonsa, lukusalinsa, säästö- ja apukassansa.
Karjalan radan valmistuttua koittaa Wärtsilälle varmaankin edullisemmat ajat. Karjalan emäradasta on sivurata vedetty tehtaaseen. — Onnea toivoo jokainen suomalainen tälle mahtavalle suurteollisuuslaitokselle, joka Karjalan takamailla satoja koteja elättää, tuhansien kansalaisten toimeentuloa turvaa.
Merkillisimpiä paikkoja Karjalassa on Pitkänrannan vaskikaivos. Se sijaitsee Impilahden pitäjän itäkulmalla, aivan Laatokan rannalla. Wuonna 1810 havaittiin ensi kerran, että vaskimalmia löytyi Pitkänrannan vuorissa. Tämä löytö ei kuitenkaan herättänyt sen suurempaa huomiota, sillä asiantuntijat selittivät, ett'ei louhostyö kannattaisi. Neljä vuotta myöhemmin ruvettiin kuitenkin malmia louhomaan, mutta työ seisahtui pian tarpeellisen yrittelijäisyyden ja pääoman puutteessa.
Wuonna 1820 joutui Pitkäranta englantilaisen Lionel Lukin'in haltuun. Hän valtasi sen ynnä 13 muuta malmiaihetta Impilahden ja Suistamon pitäjissä. Lukin oli tarkasti tutkinut näiden seutujen kivennäisluontoa. Hän oli siellä löytänyt vaskea, tinaa, hopeanpitoista lyijyä, sinkkiä ja grafiittia. Toivoi kivihiiliäkin löytyvän.