Oli aika, jolloin Karjala kilpenä muuta Suomea suojeli. Arpia täynnä oli tämä kilpi ja entiset ennättivät tuskin parantua umpeen, ennenkuin toisia tuli sijaan. Kun Wihollinen hyökkäsi maahamme, niin joutui Karjala aina ensin sotatantereeksi. Ja vaikka hyökkäystä olisi torjuttukin, niin ei Karjala sittenkään säästynyt hävityksestä, sillä sen kautta kulki peräytyvien vihollisten paluumatka kotimaahansa.
Pähkinäsaaren rauha oli jakanut karjalaisten maan kahtia. He olivat nyt kahden Waltakunnan alamaisia ja heillä oli eri usko. Tämä vieroitti heidät toisistaan. Entinen heimous muuttui veriseksi vihollisuudeksi.
Aika ajoin rakensivat Ruotsi ja Wenäjä valalla ja pyhän ristin suutelemisella "ikuista" rauhaa keskenään. Raja-Karjalassa ei noista rauhanteoista paljon tiedetty ja vielä vähemmin niistä välitettiin. Siellä oli ainainen partiosota ja kalvankalske. Wenäjän puoleiset karjalaiset kävivät Ruotsin puoleisten heimolaistensa maata hävittämässä. Nämä kostivat vuoroonsa samalla mitalla. Kylät poltettiin, ihmisiä kidutettiin kuoliaiksi pärevalkealla ja muilla hirmukeinoilla, kasvava laiho niitettiin kaskes-mailta.
Untamoinen verkot laski
Kalervon kalavetehen;
Kalervoinen verkot katsoi,
Kalat konttihin kokosi;
Untamo utala miesi
Sepä suuttui ja vihastui.
Teki soan sormistansa,
Kämmenpäistänsä käräjät.
Toran nosti totkusilta,
Artin ahvenmaimasilta.
Torelivat, tappelivat,
Eikä maita toinen toista;
Minkä toistansa tokaisi,
Sen sai kohta vastahansa.
Näin laulaa vanha karjalainen kertomaruno Untamo ja Kalervo veljeksistä. Se on synkän ja onnettoman ajan kuvaus Karjalan heimon historiassa.
Näiden entisten rajariitojen muistot elävät vielä, vaikka heikostikin. Karjalan kansassa. Kreikanuskoinen itä-karjalainen sanoo vielä lännempänä asuvaa veljeään "ruotshiksi". "Ruotshi, arren kaiken pidäjä" [joka aina pitää arkea, s.o. ei paastoo] on Salmissa, Suojärvellä ja Aunuksessa tavallisena sananpartena, kun on puhe lutherilaisesta suomalaisesta. Lutherin-uskoinen länsi-karjalainen taas nimittää itäistä veljeään "venäläiseksi." Tällä hän ei tarkoita kansallisuutta, vaan uskontoa. "Ummikoksi" sanotaan Itä-Karjalan kansankielessä ihmistä, joka kieleltään ja kansallisuudeltaan on venäläinen.
On luonnollista, että nuo alituiset sodat olivat omansa ehkäisemään Karjalan aineellista edistystä. Eräässä vanhassa ruotsalaisessa verokirjassa vuodolta 1589 [löytyy Suomen valtioarkistossa] luetellaan tarkasti, montako asuttua ja montako autiosavua siihen aikaan löytyi Käkisalmen läänissä, s.o. nykyisessä Laatokan puoleisessa Itä-Karjalassa. Ruotsalaiset olivat vähäistä ennen väliaikaisesti saaneet nämä seudut haltuunsa. Salmin pitäjästä sanotaan, että se kauttaaltaan oli autioksi hävitetty. Kurkijoen pitäjässä löytyi 92 asuttua ja 1,083 autiosavua, Sortavalan pitäjässä 114 asuttua ja 699 autiosavua, Ilomantsin pitäjässä 189 asuttua ja 681 autiosavua.
Tosin oli se sota, jonka hävityksen jälkiä mainitussa verokirjassa kuvataan, ollut hyvin pitkä, mutta yksi ainoa sota se sittenkin vaan oli.
Ei kummaa, jos itä-karjalainen sellaisissa oloissa jäi jälkeen lännempänä asuvista veljistään. Ei kummaa, jos viljelys ja kaikenlainen edistyminen Karjalassa taantui, kun muualla Suomessa riennettiin eteenpäin. Karjalan huonoa taloudellista tilaa arvostellessa ja karjalaisen kansanluonteen varjopuolia kuvatessa, on lahjoitusmaa-järjestelmä ennen kaikkia huomioon otettava. Se se on ollut Karjalan kirouksena niin toisessa kuin toisessakin suhteessa.