Mutta ei kuulu mitään, Hainari kirjoittaa kirjeitä, ei tule sen selvempää. Kun ainakin puoli vuotta on kulunut, ehkä vuosikin, en enää muista niin tarkkaan, käy Hainari Helsingissä ja entistä toveriaan tapaamassa. Mutta tämä antaa paperit takaisin. Hän ei ole asian hyväksi voinut tehdä mitään. Kun kerran määräaika oli laiminlyöty, niin asia oli menetetty, ei sille enää voinut mitään. Hän oli juristi, lain muotojen mies.
Hainari toi paperit mukanaan Sortavalaan. Mutta hänen mielensä ei saanut rauhaa. Näinkö rajapitäjien kansaa kasvatettiin kansallistuntoon? Asiaa ei heitetä sittenkään. Jolleivät asianajajat osaa sitä selvittää, niin minä rupean itse asianajajaksi, hän tuumi. Kun hän seuraavan kerran matkusti Helsinkiin, kävi hän monenkin senaattorin ja esittelijäsihteerin puheilla. Maanviljelyspäällikkönä oli silloin senaattori G. von Alfthan. Kun Hainari hänelle selitti asiansa, lyöden kaikki valttinsa pöytään, tulistui ja lämpeni senaattori. - "Jättäkää paperit senaattiin, minä lupaan, että Vornaset saavat tapporahansa".
Anomus jätettiin, ja pian tuli vastaus. Kunhan Vornaset vieläkin hankkivat Pyhämaan käräjiltä vaaditun lisätodistuksen, ovat tapporahat saatavissa.
Muistan kesäillan. Ignoin vanhin poika Petri oli Hainarin kanssa tullut minun kotiini. Hainari, minä ja muutamat muut varustimme Petrin matkarahoilla ja toimitimme hänet Pyhämaan käräjille. Parin viikon perästä palasi hän sieltä tyytyväisenä tuoden mukanaan vaaditun lisätodistuksen. Nyt saatiin tapporahat nostaa ilman vaikeuksia.
Tämä oli luullakseni Hainarin ensimäisiä suoranaisia toimenpiteitä Karjalan kansan hyväksi. Luulenpa, että tämä tapaus sai häntä ajattelemaan syvemmälti, se herätti myös halua toimia yhä eteenpäin.
Kun rahat tulivat Hainarille, toimitti hän ne perille. Samalla lähetti hän Vornasille kirjeen, jossa hän neuvoi heitä viisaasti käyttämään rahojaan. Tämän kirjeen hän omaksi ilokseen ja huvikseen kirjoitti Kiven tyyliin. Se on kuin seitsemästä Veljeksestä otettu. Panen tähän loppuosan siitä:
"Yhden ystävällisen neuvon tahdon teille antaa. Käyttäkää nyt, te veljekset, osanne yhteisesti talon velkojen maksamiseen ja asukaa kaikki yhdessä kotitaloanne. Eläen sovinnossa yhdessä, niinkuin veljesten tulee tehdä, voitte te yhdistetyillä voimilla tulla hyvin toimeen. Te voitte asua ja viljellä velatonta taloa. Työvoimia on teillä kylläksi. Omalla väellä voitte hyvin maatanne raataa. Talvella voitte taas ansaita rahaa petojen tappamisella. Mutta yksi veljeksistä jääköön aina kotiin talon asioita hoitamaan, sillä aikaa kun kaksi on hiihtomatkalla. Naidun sisarenne osuus maksakaa siis pois, mutta äitinne ja teidän veljestenne osuus jättäkää yhteiseen pesään. Jos niin teette, niin leipää ei teiltä koskaan tule puuttumaan. Jos taas hajoitatte omaisuutenne, niin se katoaa, ennenkuin voitte sitä aavistaakaan. Tämä on minun neuvoni."
Täten alkunsa saanut ystävyys Korpiselän Vornasien kanssa kesti kautta aikojen. Kun vanha Ignaattei kuoli ja vanha savutupa Tolvajärven rannalla, joka aikoinaan oli ollut niin komea, alkoi rappeutua ja Ignaattein pojat olivat kasvaneet aikamiehiksi ja perustaneet omia perheitä, oli veljesten hajaannuttava vanhasta kodista. Niihin aikoihin sattui avoimeksi eräs metsänvartijan paikka salolla. Hainari kehoitti Jyrki Vornasta, joka oli toinen veljeksistä, hakemaan sitä. Mutta ehtona oli omakätinen hakemus. Jyrki ei ollut kirjoitustaitoinen. Hainari ei kaukaa miettinyt, kutsui Jyrin Sortavalaan luokseen muutamaksi viikoksi ja opetti häntä kirjoittamaan.
Oman huoneensa luovutti Hainari hänelle harjoitteluhuoneeksi, varusti hänet runsaasti tupakalla, - kun oli itse kova tupakkamies, hän käsitti, että ilman tupakkaa kävisi elämä Jyrille kovin ikäväksi, — ja käski välillä hakkaamaan halkoja, kun kirjoitustyö alkaisi tuntua ikävältä. Jyrki piirteli rihvelitaululle piirtoja, niin että korvia vihloi, huone oli sakeana savua, jotta seiväs olisi seissyt, ja tuontuostakin hakkasi hän vihaisesti halkoja, sillä "kirjoittaminen pani niin harteita kivistämään", sanoi Jyrki.
Mutta tulos oli hyvä, Jyrki oppi kirjoittamaan, haki ja sai viran.